Megan Moore ei halua luokitella itseään

26.5.2019

Lauantain välikilpailun yleisösuosikkeja oli amerikkalaismezzo Megan Moore, joka hurmasi eläytyvillä Sibelius-tulkinnoillaan. Tänään sunnuntai-iltana selviää, ketkä kipuavat Mirjam Helin -kilpailun finaaliin asti.

Mutta miten Megan Moore (s. 1990) sai Sibelius-hitteihin kuten Var det en drömiin niin hehkuvan latauksen?

”Tein Spotifyihin soittolistan kuuluisista suomalaissäveltäjistä ja perehdyin. Toki olen tuntenut Sibeliuksen aina, ja Flickan [kom ifrån sin älsklings möte] oli tuttu, mutta en ollut kuullut Var det en drömiä ja Den första kysseniä ennen. Vau, ne eivät ole syyttä kuuluisia. Ajattelin että minun täytyy ehdottomasti laulaa nämä, minun vain täytyy!” mezzosopraano kertoo.

Hän myöntää jännittäneensä ratkaisua hieman ja tiesi ottavansa riskin laulaessaan suomalaisyleisön edessä kolme rakastettua Sibelius-laulua, ja vieläpä välikilpailuohjelmansa huipentumana. Hän kuitenkin huomasi, että riskinotto kannatti.

”Tiesin, että täällä olisi intohimoista yleisöä kisoja seuraamassa ja halusin saada heihin yhteyden. Se onnistui, oli kunnia laulaa heille tätä suomalaisille tärkeää musiikkia ja että he ilmeisestikin pitivät siitä!”

Moore sanoo, että juuri tästä taiteilijuudessa on kyse. Hän kertoo halunneensa laulajaksi jotta voisi jakaa tunteensa, avata sydämensä ja kommunikoida yleisön kanssa.

”Vietämme niin paljon aikaa laulutekniikan hiomisessa, mutta nyt olen päättänyt, että on parempi päästää irti ja vain ilmaista se kaikki mitä musiikissa on. Se on vaikeaa, sillä tekniikkaan on keskittynyt niin kauan, mutta haluan olla rehellinen äänelleni ja viedä yleisön mukanani toisiin maailmoihin.”

Megan Moorella on monipuolinen, laaja-alainen mezzoääni, ja hän myöntääkin, että näkee itsensä jossain mezzosopraanon ja sopraanon välissä. Sibelius-laulutkin hän lauloi sopraanokorkeudelta.

”Vasta 25-vuotiaana aloin kutsua itseäni mezzosopraanoksi. Äänityyppiin keskitytään liikaa. Pitäisi vain laulaa sitä mikä tuntuu mukavalta. Toivon ettei laulajien tarvitsisi luokitella itseään”, Moore toteaa.

Teksti: Auli Särkiö-Pitkänen
Kuva: Heikki Tuuli