2019

Bryan Murray

Bryan Murray on yhdysvaltalainen vuonna 1989 syntynyt baritoni. Hän kuuluu Berliinin Deutsche Operin laulajistoon, ja on kuluvalla kaudella laulanut sivurooleja kymmenessä eri tuotannossa. Hän on valmistunut musiikin maisteriksi Yalen yliopiston oopperakoulutuksesta. Murrayn laulamia solistirooleja ovat Papageno Mozartin Taikahuilussa, Smirnov Waltonin oopperassa Karhu ja Almaviva Mozartin Figaron häissä. Lisäksi mainittakoon Brittenin Kesäyön unelman Demetrius, Humperdinckin Hannun ja Kertun isä sekä Pier Francesco Cavallin Eliogabalon Konsuli. Robert Wardin oopperassa The Crucible hän lauloi John Proctorin roolin sekä esityksissä että äänitteellä, joka julkaistiin vuonna 2017. Orkesteriteoksista hänen ohjelmistossaan on Bernsteinin Opening Prayer, Faurén Requiem, Händelin Messias, Orffin Carmina Burana sekä nykymusiikkia edustava Robert Kyrin Transfiguration, jonka kantaesityksen hän lauloi.

Syntynyt vuonna 1989

Baritoni

Amerikkalainen

Piano: Kristian Attila

Ohjelma

Alkukilpailu

G.F. Händel

Alexander’s Feast: Revenge, Timotheus cries

O. Respighi

Nebbie (Negri)

H. Wolf

Verborgenheit (Mörike)

G. Puccini

Edgar: ”Questo amor, vergogna mia” (Frank)

Semifinaali

J. Sibelius

Kyssens hopp (Runeberg)

G. Mahler

Wo die schönen Trompeten blasen (Des Knaben Wunderhorn)

S. Rahmaninov

V moltšani notši tainoi (Fet)

H. Duparc

Phidylé (Lisle)

G. Mahler

Wer hat dies Liedlein erdacht? (Des Knaben Wunderhorn)

P. Tšaikovski

Pikovaja Dama: Ja vas ljublju (Jeletski)

Finaali

S. Moniuszko

Halka: ”I ty mu wierzysz, biedna dziewczyno” (Jontek)

E. W. Korngold

Die Tote Stadt: ”Mein Sehnen, mein Wähnen” (Fritz)

Kilpailuesitykset

Alkukilpailu

Semifinaali

Finaali

Pysy nuotissa - tilaa uutiskirjeemme!

Tilaa

Siirry takaisin sivun alkuun