Haastattelussa Olaf Bär ja Kiri Te Kanawa

27.5.2019

Olaf Bär sai ensimmäisessä Mirjam Helin-kilpailussa vuonna 1984 miesten sarjan toisen palkinnon. Nyt saksalaisbaritoni kertoo vaikutelmistaan Helsingistä silloin ja tänään sekä puhuu kilpailuiden merkityksestä. Dame Kiri Te Kanawa taas toteaa valvovansa kilpailussa myös yleisön etuja. Hän haluaa puhua musiikkikasvatuksen puolesta.

Olaf Bärin ajatukset ovat palanneet viimeisen viikon aikana 35 vuoden taakse. ”Tunnelma on täällä edelleen fantastisen ystävällinen”, hän kehuu. ”Silloinkin kilpailutilanteet tuntuivat aivan konserteilta. On myös ollut hienoa nähdä, kuinka kiinnostunutta yleisö on. Monet tekevät muistiinpanoja ja suosionosoituksista kuulee, että heillä on arvostelukykyä – toki en aina ole samaa mieltä.”

Muiden tuomareiden tapaan Bär toteaa olevansa hyvässä seurassa. ”Olennaista eivät ole upeat urat, vaan upeat ihmiset.”

Bär korostaa laulajan velvollisuuksia yleisölleen. ”Kuulijat antavat meille tärkeintä, mitä heillä on: oman aikansa. Kilpailussa minä etsin ääniä, joissa on elämää, ja laulajia, jotka ymmärtävät säveltäjästä.” Samalla baritoni näkee kansainvälisen kilpailun koventuneen. ”Uran luominen on vaikeampaa kuin ennen. Siksi laulajien on hyvin tärkeää nähdä tällaisissa kilpailuissa, missä mennään.”

Vierailu Helsingissä oli aikoinaan erityinen nuorelle itäsaksalaiselle. ”Oli merkillistä kohdata Birgit Nilssonin kaltaisia laulajia. Ehkä vielä tärkeämpää oli kuitenkin päästä vierailemaan lännessä”, Bär kertoo. ”Opin tuntemaan Helsinkiä, koska tein innokkaasti retkiä. Suomalainen design oli tunnettua silloinkin, ja vein kotiin ties kuinka monta juomalasia. Jotkut niistä minulla on vieläkin.”

Bär muistaa hyvin myös Mirjam Helinin. ”En koskaan unohda hänen luontaista eleganssiaan. Ilokseni tapasin Helinin yllättäen paljon myöhemmin uudelleen”, Bär kertoo. Helin oli nimittäin kuuntelemassa konserttia Bärin kotikaupungissa Dresdenissä, jälleenrakennetussa Frauenkirchessä. ”Hän kertoi halunneensa nähdä sen ennen kuolemaansa.”

Oma polku ja yhteisöllisyys

Dame Kiri Te Kanawa kertoo kilpailun edetessä tarkkailevansa yhä enemmän, kenellä olisi erityistä annettavaa yleisölle. ”Pohdin, mikä olisi sellaista, mikä miellyttää minua ja minkä uskon miellyttävän yleisöä”, Te Kanawa toteaa. Tyylin tuntemuksella on merkitystä, mutta kokonaisuus ratkaisee. ”Lopuksi voisi toivottavasti sanoa, että kilpailija kaiken kaikkiaan tiesi, mitä oli tekemässä.”

Te Kanawa korostaa, että nuoren laulajan tulisi päättää, mihin keskittyy. ”Jos vaihtaa jatkuvasti opettajia, repertuaaria ja niin edelleen, mikään ei asetu. Itseltään täytyy kysyä, mihin haluaa suuntautua ja mihin oma ääni sopii.” Myös vääränlaisiin asioihin voi takertua. ”Laulajan täytyy pysyä lujasti sillä polulla, johon uskoo. Jos tietää, mikä on oman ilmaisun keskiössä, sen pitäisi kantaa koko uran läpi.”

Te Kanawan perustama säätiö myöntää apurahoja ja mentorointia kansainväliselle uralle pyrkiville uusiseelantilaisille laulajille. Erästä uravalintojen kanssa tuskailevaa laulajaa Te Kanawa joutui ohjeistamaan kolikonheittoon. ”Jos tekeekin virheen, on tärkeää, että virhe on oma.”

Laulaja on huolestunut musiikkikasvatuksen leikkauksista asuinmaassaan Englannissa. ”Yritämme varmistaa, että musiikki pysyisi kouluissa. Ihmisethän ovat kiinnostuneita musiikista, eikä sen jatkuvuudesta huolehtiminen ole elitististä.” Te Kanawa vertaakin musiikkimaailmaa Formula 1 -sarjaan tai tennikseen. ”Joillain ihmisillä ei ole mitään mahdollisuutta päästä osalliseksi niistä, mutta musiikki on yhteisöllistä. Niin monet voivat nauttia siitä matalallakin kynnyksellä.”

Te Kanawa vilkuilee hymyillen viereiseen pöytään, jossa istuu tuomarikollegoita. ”He ovat hurmaavia, eivätkö olekin?”

Teksti: Justus Pitkänen