40-vuotias kilpailu hengittää Mirjam Helinin perintöä

29.5.2024

Kansainvälinen Mirjam Helin -laulukilpailu sai alkunsa suuren laulajan unelmasta. 3.6. käynnistyvä kilpailu rakentuu edelleen Mirjam Helinin arvoille ja ajatuksille. Tapasimme kaksi henkilöä, jotka olivat luomassa tapahtumaa 1980-luvun alussa.

Mirjam Helin (seisomassa) Turun linnassa voittajien konsertin jälkeen vuonna 1984 ympärillään tuomaristoa ja kilpailun taustajoukkoja. Kuva: Sirpa Hietasen kotialbumi.

Vuonna 1981 päivää vaille 70-vuotias laulaja Mirjam Helin teki Suomen Kulttuurirahastolle suuren lahjoituksen tarkoituksenaan perustaa Suomeen maailmanluokan kansainvälinen laulukilpailu. Mirjamin henki kannattelee tapahtumaa edelleen: yhä kilpailuhenkisemmässä ja hektisemmässä musiikkimaailmassa sen tarkoituksena on tarjota arvostava ja turvallinen areena nuorille kyvyille.

Ensimmäinen Kansainvälinen Mirjam Helin -laulukilpailu järjestettiin elokuussa 1984, 40 vuotta sitten. Mirjam Helin (1911–2006) oli merkittävimpiä suomalaisia laulupedagogeja, jonka pitkäaikaisena toiveena oli luoda Suomeen korkeatasoinen, kansainvälinen laulukilpailu. Kilpailu järjestetään hänen lahjoituksestaan muodostetun Mirjam ja Hans Helinin rahaston varoista, mutta se lepää yhtä lailla Helinin persoonalla ja periaatteilla.

Innostunut lähtölaukaus

Kun Kulttuurirahasto vastaanotti Mirjam Helinin ehdotuksen, Paavo Hohti oli vastikään aloittanut siellä asiamiehenä. Yliasiamiehenä hän toimi vuosina 1990–2004. Laulukilpailun perustaminen on jäänyt hänen mieleensä käänteentekevänä hetkenä.

”Mirjam Helin otti yhteyttä silloiseen yliasiamieheen Matti Ilmaseen ja esitti ajatuksen lahjoituksesta suomalaisen laulutaiteen hyväksi. Se oli suurenmoinen ja aivan mullistava ajatus silloiselle Kulttuurirahastolle, joka oli keskittynyt pääasiassa jakamaan apurahoja”, kertoo Hohti. ”Säännöllisesti tapahtuvan kilpailun aikaansaaminen oli aivan uusi dimensio ja edellytti paljon harkintaa, mutta Mirjam Helinin tahtoon pystyttiin vastaamaan myönteisesti. Tämä muutti radikaalisti rahaston toimintaa ja antoi ulospäinsuuntautuvan ja myös kansainvälisen aspektin, joka siihen saakka oli puuttunut kokonaan.”

Tunnelma oli Hohdin mukaan erittäin innostunut, ja etenkin yliasiamies Ilmasen innostus asiaan ”vertaansa vailla”. Mukaan kilpailutoimikuntaan saatiin musiikkielämän merkkihenkilöitä, kuten Kansallisoopperan silloinen ylikapellimestari Ulf Söderblom. Tuomariston puheenjohtajaksi Mirjam Helin pyysi basso Kim Borgin, joka oli tuolloin kansainvälisesti tunnetuimpia suomalaislaulajia.

”Mirjamilla oli selkeä, suoraselkäinen ajatus, että kilpailusta tulee yksi maailman merkittävimmistä”, Hohti toteaa. ”Hän myös toivoi, että suomalainen laulumusiikki voisi kilpailun myötä tulla tunnetuksi maailmalla. Esimerkiksi kilpailuohjelmistoon tuli pakollisena suomalainen laulu.”

”Kun laulajilla on hyvä olla, he voivat keskittyä oleelliseen”

Sirpa Hietanen (seisomassa) kilpailutuomariston kanssa vuonna 1984. Vas. Sena Jurinac, Jevgeni Nesterenko, Irmgard Seefried, Kim Borg, Birgit Nilsson ja Matti Lehtinen. Kuva: Sirpa Hietasen kotialbumi.

Vuoden 1982 alussa järjestelyt käynnistyivät toden teolla. Kilpailusihteeriksi valittiin laajalla kielitaidolla varustettu nuori tiedottaja ja kulttuurituottaja Sirpa Hietanen, joka oli vahvassa roolissa suunnittelutyössä.

”Oli upeaa olla mukana luomassa kilpailua, tämä oli minun korkeakouluni”, muistelee Hietanen, joka oli kouluttautunut myös laulajaksi. ”Aloimme kerätä kokemuksia ulkomaisista kilpailuista. Yliasiamies Ilmanen kävi seuraamassa useita ulkomaisia kilpailuja, minä kävin esimerkiksi Pariisissa, ja Mirjam kävi myös muutamissa. Sitten vertailimme kokemuksia. Mallia otettiin myös Sibelius-viulukilpailusta, joka oli perustettu jo 1965.”

Ohjelmistovaatimukset laadittiin siten, että ohjelmisto voisi mahdollisimman hyvin tuoda esiin kilpailijan eri puolet. Ne ovat säilyneet pääpiirteissään samanlaisina tähän päivään, samoin kilpailun arvot.

”Kilpailu rakentuu Mirjamin perinnölle”, Sirpa Hietanen sanoo. ”Esimerkiksi on armollista, että karsiutuneet saavat tavata tuomariston jäsenet henkilökohtaisesti. Inhimillisyys on aina ollut Helineissä tärkeää. Kun käytännön järjestelyt pelaavat ja laulajilla on hyvä olla, he voivat keskittyä oleelliseen. Kotimajoitus loi lämpimän, tuttavallisen tunnelman: majoittajina toimivia töölöläisrouvia oli läsnä kilpailuissa ja otti kilpailijoita siipiensä suojiin, heihin pidettiin usein yhteyttä myöhemminkin ja jopa kutsuttiin häihin. Vuodesta toiseen kilpailijat ovat kiitelleet kohtaamaansa rohkaisevuutta ja lämpöä.”

”Suurenmoinen, sydämellinen henkilö”

Mirjam Helin oli henkilökohtaisesti läsnä kilpailun järjestelyissä koko 1980-luvun ajan. Sirpa Hietasen mukaan kilpailun äidin mukanaolo valoi koko organisaatioon valtavan innostuneen ilmapiirin.

”Mutta hän ei halunnut olla esillä, hän oli hyvin vaatimaton. Se valo silti välittyi. Hän oli säteilevä persoona, jolla oli vahva, lämmin läsnäolo.”

Mirjam Helin oli lapseton, ja kilpailusta tuli konkreettisesti hänen perillisensä. 95-vuotiaaksi elänyt laulajatar ehti nähdä yhteensä viidet laulukilpailut ja seurasi etenkin ensimmäisissä kilpailuissa tiiviisti kilpailijoiden suorituksia sekä näiden tulevia uria.

”Hän oli kerta kaikkiaan valloittava persoona, välitön karjalaisluonteinen ihminen”, muistelee Paavo Hohti. ”Hän omaksui rahaston eräänlaiseksi ottoperheekseen ja halusi osoittaa huomionsa ja kiitollisuutensa kaikille, jotka olivat pystyttämässä tätä. Hän oli suurenmoinen, sydämellinen henkilö, jolla oli kyky ottaa jokainen arvostavasti huomioon.”

Yhteisöllisyyttä kilpailuhengen sijaan

Nuorten taiteilijoiden tukeminen oli kaikki kaikessa laulajalle, joka ei itse aikoinaan 1930-luvulla ollut voinut lähteä oopperauralle isän ja puolison vastustuksen vuoksi. Paavo Hohti painottaa, että Mirjam Helinin visio laulukilpailusta oli paljon laajempi kuin pelkkää paremmuusjärjestykseen asettamista.

”Totta kai Mirjam Helin iloitsi hienoista suorituksista ja voittajista, mutta kilpailullisuus sinällään ei ollut hänelle tärkeää”, Hohti kertoo. ”Hänellä oli voimakkaana ajatus, että kun laulajat kuulevat ja näkevät toisiaan, he voivat oppia paljon. Hän halusi, että suomalaiset laulajat saisivat kontakteja ulkomaisiin kollegoihin ja että syntyisi kansainvälistä kanssakäymistä. Kilpailijoiden yhteishenkeen hän panosti suuresti.”

Nämä periaatteet eivät vuosien edetessä ole kadonneet. Tuomariston jäsenten pitämät mestarikurssit ovat oleellinen osa kilpailuohjelmaa, samoin kilpailijoiden yhteiset tapaamiset. Tämänvuotisen kilpailun laaja oheisohjelma muistuttaa siitä, että Mirjam Helin -yhteisö kattaa laulajien lisäksi myös koko yleisön, joka kahdeksi viikoksi antautuu intensiiviseen laulumusiikin juhlaan. Dawn Upshaw’n ja Luca Pisaronin mestarikurssien lisäksi ohjelmassa on yhteislaulua, oopperakaraokea ja lauluesityksiä liedistä jazziin.

Tiedotusta faksein ja kirjein

Suuren kulttuuritapahtuman järjestäminen 1980-luvulla oli jotakin aivan toista kuin nykyään. Kylmän sodan aika loi yhä jakolinjoja, matkapuhelimista ei vielä ollut tietoakaan ja faksi oli tuore keksintö. Ensimmäisten kilpailujen kotipesänä oli Sibelius-Akatemian alkuperäinen päärakennus, ”R-talo” Pohjoisella Rautatiekadulla, jossa alku- ja välikilpailu pidetään tänäkin vuonna. Finaali järjestettiin Finlandiatalolla – nyt Musiikkitalossa.

”Tuohon aikaan englanti ei suinkaan ollut tärkeää, vaan ranska, saksa ja venäjä”, muistelee Sirpa Hietanen. ”Se oli niin toisenlaista aikaa! Lähetettiin kirjeitä ja kerättiin valokuvia. Viestintä hoidettiin lähettämällä fakseja, pitämällä tiedotustilaisuuksia ja tapaamalla toimittajia henkilökohtaisesti.”

Sirpa Hietanen vastasi kahden Mirjam Helin -kilpailun kaikista käytännön järjestelyistä aina syksyyn 1988 asti ja toimi myös tuomariston sihteerinä. Sittemmin hän teki monipuolisen uran orkestereissa ja festivaaleilla, ja tutuksi tulivat myös Lappeenrannan laulukilpailut sekä Sibelius-viulukilpailu.

Tähtipersoonia

Uiguurilähtöinen koloratuurisopraano Dilbèr tuli ensimmäisissä Mirjam Helin -kilpailuissa vuonna 1984 naisten sarjan toiseksi, mikä käynnisti uran lännessä. Suomessakin Dilbèr esiintyi paljon ja tuli tunnetuksi levytyksillään. Kuva: Sirpa Hietasen kotialbumi.

1980-luvun Helsingissä kansainvälinen kuhina oli vielä uutta ja jännittävää. Hietasen mieleen on jäänyt vahvasti se, kun hän ensimmäisissä kilpailuissa oli vastassa Kiinasta saapuvia kilpailijoita, jotka saapuivat yöjunalla Moskovasta. Yksi heistä oli uiguuritaustainen koloratuurisopraano Dilbèr, joka sijoittui toiseksi ja esiintyi sittemmin paljon Suomessa.

”Kiinalaiset kilpailijat tulivat professori Chenin johdolla, joka oli koulinut heidät. Tämä oli Shanghain konservatorion länsimaisen musiikin professori, joka oli onnistunut säilyttämään vanhempiensa länsimaisia äänilevyjä kulttuurivallankumouksen yli.”

Hienoja muistoja Hietasella on myös tuomaristossa työskennelleistä tähtilaulajista, joista hän sihteerinä huolehti ja joiden kanssa tehtiin vapaa-ajan retkiä Ainolaan, Suomenlinnaan tai säveltäjä Joonas Kokkosen luo. ”Oli mahtavaa, kun vietti kaksi viikkoa kahdeksan suuren persoonallisuuden kanssa. Siellä olivat Kim Borg, Birgit Nilsson, Jevgeni Nesterenko, Matti Lehtinen…Heidän muistelunsa ja tarinansa olivat suurenmoisia, ja heidän työnsä seuraamisessa oppi laulamisesta ja laulajan ammatista valtavasti.”

Auli Särkiö-Pitkänen

Pysy nuotissa - tilaa uutiskirjeemme!

Tilaa

Siirry takaisin sivun alkuun