2019 kilpailun pianistit

Kilpailijoiden on mahdollista käyttää kilpailun virallista säestäjää alku- ja välierissä tai esittää ohjelmansa oman pianistinsa kanssa.

Kilpailun virallisina pianisteina vuonna 2019 toimivat:

Kristian Attila

Kysytyimpiin suomalaisiin liedpianisteihin kuuluva Kristian Attila toimii Sibelius-Akatemian laulumusiikin osaston lehtorina. Attila on toiminut pianistina lukuisissa laulukilpailuissa. Hän on työskennellyt mm. Savonlinnan oopperajuhlilla ja Kansallisoopperassa sekä esiintynyt laajasti Suomessa ja maailmalla.

Hans-Otto Ehrström

Hans-Otto Ehrström on toiminut virallisena säestäjänä kaikissa kotimaisissa laulukilpailuissa ja esiintynyt solistina, kamari- sekä liedpianistina useimmissa Euroopan maissa.

Tuula Hällström

Diplomipianisti Tuula Hällström on erikoistunut liediin ja kamarimusiikkiin. Hän konsertoi aktiivisesti useiden eri laulajien kanssa ja on haluttu pianisti laulukilpailuissa, oopperaproduktioissa ja laulun mestarikursseilla.

Kirill Kozlovski

Kirill Kozlovski on opiskellut pianonsoittoa Valko-Venäjän Musiikkiakatemiassa Irina Semenjakon johdolla sekä Sibelius-Akatemiassa mm. Matti Raekallion ja Eero Heinosen johdolla. Hän on valmistunut musiikin tohtoriksi vuonna 2017 Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta.

Ilmo Ranta

Ilmo Ranta on tullut tunnetuksi monipuolisena kamarimuusikkona ja kysyttynä liedpianistina. Hän työskentelee kamarimusiikin ja pianonsoiton lehtorina Sibelius-Akatemiassa.

Pysy nuotissa - tilaa uutiskirjeemme!

Tilaa

Siirry takaisin sivun alkuun