Aloita hakeminen kirjoittamalla hakusana.
Kansainvälinen Mirjam Helin -laulukilpailu on yksi maailman merkittävimmistä kansainvälisistä laulukilpailuista.
Mirjam Helin -kilpailu rahoitetaan Suomen Kulttuurirahaston Mirjam ja Hans Helinin nimikkorahastosta. Suurlahjoituksen Kulttuurirahastolle tehnyt professori Mirjam Helin (1911–2006) oli laulutaiteilija ja pidetty laulunopettaja. Hän halusi, että lahjoituksen turvin Suomeen syntyy maailman tasokkain klassisen laulun kilpailu.
Suomen Kulttuurirahasto on järjestänyt Kansainvälisen Mirjam Helin -laulukilpailun vuodesta 1984 joka viides vuosi. Vuodesta 2024 alkaen kilpailu on järjestetty kolmen vuoden välein.
Vuodesta 1987 laulukilpailu on ollut Kansainvälisten musiikkikilpailujen maailmanliiton (Fédération Mondiale des Concours Internationaux de Musique) jäsen.
Kilpailun perustaja
Laulaja, professori Mirjam Helinin pitkäaikainen haave oli järjestää Suomessa korkeatasoinen, kansainvälinen laulukilpailu. Hän teki haaveestaan totta vuonna 1981 perustamalla lahjoituksellaan Suomen Kulttuurirahaston yhteyteen Mirjam ja Hans Helinin rahaston.
Moni Mirjam Helin -kilpailussa menestyneistä nuorista lahjakkuuksista on myöhemmin noussut kansainvälisen laulumaailman huipulle. Heitä ovat muun muassa Olaf Bär, Elīna Garanča, René Pape, Kateryna Kasper, Nadine Sierra, Andrea Rost ja Julia Lezhneva.
Kilpailun järjestäjä
Mirjam Helin -laulukilpailun järjestää Suomen Kulttuurirahasto, joka on yksi Euroopan suurimmista yksityisistä säätiöistä. Se rakentaa moniarvoista ja kestävää yhteiskuntaa, toimii tieteen, taiteen ja kulttuurin puolesta sekä kannustaa tulevaisuuden huippuja kohti läpimurtoja. Mirjam Helin kuuluu Kulttuurirahaston historian merkittävimpiin lahjoittajiin.