Oopperalaulaja Camilla Nylund on kyennyt siihen, mihin vain harva: hän on ollut Euroopan arvostetuimpien oopperatalojen lavoilla jo 30 vuotta.

Nylund muistaa silti yhä valtavan ahaa-elämyksen.

Hän oli 20-vuotias ja Salzburgissa. Unkarilainen laulunopettaja Eva Illes keksi pyytää nuorta opiskelijaa laulamaan Toivo Kuulan teosta Tuijotin tulehen kauan.

”Siinä on sellainen huipennus”, Nylund muistelee videopuhelun välityksellä Milanosta. ”Muistan, kun lauloin sitä ensimmäistä kertaa. Tunsin, että, tästä se lähtee!”

Kokenut laulunopettaja opetti nuorelle sopraanolle, miten koko kroppa toimii instrumenttina ja korkea vahva ääni saadaan muodostettua.

Vasta kaksikymppisenä löysin sitten sen oikean tien, hän kiittää yhä opettajaansa.

Nylund varttui Vaasassa. Jo nuorena hän oli innokas kuorolaulaja. Yksityiset laulutunnit hän aloitti 14-vuotiaana Kuula-opistolla. Perhe oli musikaalinen. ”Sinulla on hieno ääni”, ihmiset kehuivat ympärillä. Kesäisin hän osallistui laulukursseille Roomassa ja Wienissä.

Nylund opiskeli vuoden Turun konservatoriossa ennen kuin pääsi Salzburgin arvostettuun Mozarteumin musiikki-instituuttiin. Sen Lied- ja oopperaluokalla hän sai kouluttaa ääntään seitsemän vuotta.

Jo opiskeluaikana Nylund tiesi, että haluaa oopperalavalle, ”koska olen sellainen lavaihminen”. Mutta helppoa se ei ole ollut, hän sanoo.

”Oikean tien ja laulunopettajan löytäminen on klassiselle laulajalle tosi vaikeaa.”

Salzburgin ajan opiskelijakavereistakin vain harva on kyennyt elättämään itsensä laulajana. Kilpailu rooleista on koventunut vuosi vuodelta.

”Minulla on ollut aika hyvä onni.”

Nylundin oma ura lähti vuosituhannen alussa nopeasti kansainväliseen nousuun.

”Oikean tien ja laulunopettajan löytäminen on klassiselle laulajalle tosi vaikeaa. Minulla on ollut aika hyvä onni.”

Camilla Nylund oopperalaulaja

Siinä häntä auttoi uusi laulunopettaja, Irmgard Boas. He harjoittelivat Saksan Dresdenissä. Sieltä löytyi myös luottopianisti Jobst Schneiderat.

Jo vuonna 2003 Nylund alkoi laulaa raskaampia ja dramaattisempia rooleja.  Ne sopivat hyvin hänen lyyris-dramaattisen sopraanon äänityyppiinsä.

Oma tie aukeni.

Kansainvälinen läpimurto tapahtui Richard Straussin Salomen nimiroolissa Kölnin oopperatalossa.

Laulullisesti ja fyysisesti vaativa rooli avasi ovet maailman suurimpien oopperatalojen lavoille: Wienin valtionoopperasta Pariisin oopperaan ja New Yorkin Metropolitaniin Marsalkatarin rooliin Straussin Ruusuritarissa.

“Kovan kilpailun keskellä sinun täytyy löytää oma tiesi, se missä olet voittamaton.”

Camilla Nylund

Uran tähtihetkiksi nousivat myös isot Richard Wagnerin sopraanoroolit Bayreuthin musiikkijuhlilla Saksassa.

Nylund, jos joku, tietää, mitä pysyminen arvostetuimpien oopperatalojen lavoilla vaatii.

”Kovan kilpailun keskellä sinun täytyy löytää oma tiesi, se missä olet voittamaton.”

Tätä viestiä hän on vienyt eteenpäin myös Mirjam Helin -akatemian laulunopettajana ja yhtenä keulahahmona viime syksystä lähtien.

Uudella kaksivuotisella koulutusohjelmallaan Suomen Kulttuurirahasto haluaa tukea suomalaisia lahjakkaita laulajia kansainvälisen uran alkuun – ja läpimurtoon.

Moni nuori havittelee klassisesta laulusta itselleen ammattia. Kansainvälisen uran rakentaminen vaatii nuorilta laulajilta yhä enemmän erilaisia taitoja.

Klassinen musiikki ja ooppera on muuttunut bisnekseksi, Nylund sanoo. Myös näkyvyys sosiaalisessa mediassa on laulajan uralle entistä tärkeämpää.

Jotta nuori laulaja voisi löytää asiat, jotka tekevät hänestä voittamattoman ja erityisen, hän tarvitsee avukseen ihmisiä, Nylund sanoo. ”Tämä on se, mitä me tarjoamme Mirjam Helin -akatemiassa. Se ihminen voi olla pianisticoach, laulunopettaja tai joku muu.”

Hän itse haluaa laulunopettajana auttaa jokaista nuorta löytämään oman äänensä laulajana.

Jotta nuori laulaja voisi löytää asiat, jotka tekevät hänestä voittamattoman ja erityisen, hän tarvitsee avukseen ihmisiä, Nylund sanoo. ”Tämä on se, mitä me tarjoamme Mirjam Helin -akatemiassa. Se ihminen voi olla pianisticoach, laulunopettaja tai joku muu.”

”Haluan antaa takaisin sen, mitä olen itse saanut.”

Akatemia on Nylundin mielestä sinne valituille ”kyllä pieni lottovoitto”.  Puuttuuko meiltä Suomesta näitä tulevaisuuden lupauksia tai kovalle kansainväliselle tasolle pyrkiviä nuoria laulajia?

Nylundin mukaan heitä on kyllä, mutta kyse on ennen kaikkea siitä, miten heidät löydetään tarpeeksi aikaisin.

”Jotta heitä voidaan kouluttaa ja antaa enemmän tukea.”

Jatkossa Nylund nähdään myös kesäkuussa 2027 järjestettävässä kansainvälisen Mirjam Helin -laulukilpailussa. Hänet on juuri valittu kansainvälisen tuomariston puheenjohtajaksi.

Mirjam Helin -laulukilpailu järjestetään jatkossa joka kolmas vuosi. Se on monelle nuorelle laulajalle tärkeä ponnahduslauta kansainvälisellä uralla eteenpäin.

Nylund toivookin, että vuoden 2027 kilpailuun hakisi paljon nuoria laulajia eri maista.

”Ja tietenkin toivon, että myös suomalaisia laulajia pääsisi finaaliin.”

Hän kannustaa nuoria laulajia ottamaan joskus myös riskejä ja koettelemaan omia rajojaan, jotta voi päästä eteenpäin.  Niin hän teki itsekin debytoidessaan Salomena 2000-luvun alussa. ”Ei, älä rupea laulamaan Salomea, se on sinun karriäärisi loppu”, häntä varoiteltiin.

”Mutta tunsin, että tämä rooli voisi olla ovenavaaja, ja näinhän se oli.”

Nylundin oma tie vei Itävaltaan ja Keski-Eurooppaan, koska ovet eivät auenneet 18-vuotiaana Sibelius-Akatemiaan.

”Se oli tietenkin ihan kauheata minulle silloin”, hän myöntää.

Nyt hän ajattelee, että se oli parasta, mitä saattoi tapahtua. Hän asettui asumaan Dresdeniin, lähelle monia Euroopan tärkeitä oopperakaupunkeja.

Oopperapiireistä löytyi myös puoliso, hollantilainen tenori Anton Saris.

”Ilman häntä en olisi tässä”, Nylund sanoo.

Milanoon hänet toi Ring-ooppera ja Brünnhilden rooli. Wagnerin pääteosta esitettiin La Scalassa maaliskuussa. Huhtikuussa edessä on Lied-konsertti Tokion Spring-festivaaleilla, kesällä Bayreuthin musiikkijuhlat, jonne hän palaa Brünnhildena.

”Sen jälkeen olen laulanut Bayreuthissa kaikki roolit, jotka olen halunnut.”

Laulajalla täytyy olla myös unelmia, hän sanoo. Pitkän uran jälkeen Nylund haluaa edelleen koetella omia rajojaan – ja mennä eteenpäin.

Hän haluaa laulaa jatkossa italialaista ohjelmistoa.

Kansainvälisen Mirjam Helin -laulukilpailun kesäkuussa 2024 voittanut Jingjing Xu muutti syksyllä Montrealista Firenzeen, Italiaan. Firenzessä Xu on osallistunut Teatro del Maggion nuorten taiteilijoiden ohjelmaan.

”Opiskelen edelleen myös pitkäaikaisen kanadalaisen laulunopettajani Annamaria Popescun oppilaana.”

Kuluvan vuoden elokuussa Xun mezzosopraanoa kuullaan Bregenzin festivaalilla Gioachino Rossinin La cenerentolan (Tuhkimo) nimiroolissa.

”Pari päivää Mirjam Helin -kilpailun jälkeen Bregenzin festivaalin taiteellinen johtaja Lilli Paasikivi otti minuun yhteyttä ja kysyi, haluaisinko esittää Angelinaa Bregenzin nuorten taiteilijoiden ohjelmassa. Olin tosi innoissani, koska yhtäkkiä minulla oli keikka”,  Xu muistelee nauraen. 

”Cenerentola tulee olemaan vasta toinen oopperaesiintymiseni ja se, että saan esittää Angelinan roolin, on sekä suuri haaste että todeksi tullut unelma.”

Maaliskuun alkupuolella Bregenzissä järjestettiin viisipäiväinen Tuhkimo-oopperan mestarikurssi, jonka opettajina olivat Lilli Paasikivi ja Jaakko Kortekangas.

”Oli etuoikeus työskennellä Lilli Paasikiven kanssa, jolla on vahva kokemus Angelinan esittämisestä. Keskittyminen resitatiiveihin ja viimeiseen aariaan hänen kanssaan oli inspiroivaa ja auttoi minua ymmärtämään roolihahmoa syvemmin.”

”Mestarikurssin ja esiintyjäkaartin kanssa viettämäni aika oli korvaamattoman arvokasta. Tuskin maltan odottaa, että saan viettää lähes koko kesän näiden upeiden laulajien kanssa.”

Xu kiittelee myös yhteistyötä kapellimestari Kaapo Ijaksen ja harjoituspianisti Hana Leen kanssa. Heidän kanssaan laulajat perehtyivät niin Rossinin musiikilliseen tyyliin kuin italian kieleenkin.
”Mestarikurssin ja esiintyjäkaartin kanssa viettämäni aika oli korvaamattoman arvokasta. Tuskin maltan odottaa, että saan viettää lähes koko kesän näiden upeiden laulajien kanssa.”

La cenerentolasta on neljä esitystä Bregenzin festivaalilla elokuussa 2025. Ensi-ilta on 12. elokuuta.
Kuluvan vuoden syyskuussa Xun elämässä alkaa uusi vaihe, kun hän siirtyy kahdeksi vuodeksi opiskelemaan Berliiniin Deutsche Staatsoperin eli valtionoopperan kansainväliseen oopperastudioon.

”Se on minulle täydellinen paikka, koska minulla ei ole paljon kokemusta oopperaesiintymisestä. Se on myös täydellisen kokoinen oopperatalo. Tunsin jo koelaulussa oloni siellä mukavaksi, sillä salin akustiikka on laulajalle ystävällinen.”

Tulevalla kaudella Jingjing Xu pääsee Berliinin valtionoopperan lavalle oopperoissa Dido ja Aeneas (2. nainen), Don Giovanni (Zerlina) sekä Die schweigesame Frau (Carlotta).

”Oopperastudio on opiskelua ja työtä yhtä aikaa. Ohjelmassa on myös laulutunteja, mestariluokkia, kielikursseja ja kehon liikekieleen liittyvää ohjausta – toisin sanoen kaikkea, mikä valmistaa ooppera-alaa varten.”

Studion opiskelijat saavat kuukausistipendin, joten asuminen ja eläminen Berliinissä eivät koidu ongelmaksi.

Vuonna 1981 päivää vaille 70-vuotias laulaja Mirjam Helin teki Suomen Kulttuurirahastolle suuren lahjoituksen tarkoituksenaan perustaa Suomeen maailmanluokan kansainvälinen laulukilpailu. Mirjamin henki kannattelee tapahtumaa edelleen: yhä kilpailuhenkisemmässä ja hektisemmässä musiikkimaailmassa sen tarkoituksena on tarjota arvostava ja turvallinen areena nuorille kyvyille.

Ensimmäinen Kansainvälinen Mirjam Helin -laulukilpailu järjestettiin elokuussa 1984, 40 vuotta sitten. Mirjam Helin (1911–2006) oli merkittävimpiä suomalaisia laulupedagogeja, jonka pitkäaikaisena toiveena oli luoda Suomeen korkeatasoinen, kansainvälinen laulukilpailu. Kilpailu järjestetään hänen lahjoituksestaan muodostetun Mirjam ja Hans Helinin rahaston varoista, mutta se lepää yhtä lailla Helinin persoonalla ja periaatteilla.

Innostunut lähtölaukaus

Kun Kulttuurirahasto vastaanotti Mirjam Helinin ehdotuksen, Paavo Hohti oli vastikään aloittanut siellä asiamiehenä. Yliasiamiehenä hän toimi vuosina 1990–2004. Laulukilpailun perustaminen on jäänyt hänen mieleensä käänteentekevänä hetkenä.

”Mirjam Helin otti yhteyttä silloiseen yliasiamieheen Matti Ilmaseen ja esitti ajatuksen lahjoituksesta suomalaisen laulutaiteen hyväksi. Se oli suurenmoinen ja aivan mullistava ajatus silloiselle Kulttuurirahastolle, joka oli keskittynyt pääasiassa jakamaan apurahoja”, kertoo Hohti. ”Säännöllisesti tapahtuvan kilpailun aikaansaaminen oli aivan uusi dimensio ja edellytti paljon harkintaa, mutta Mirjam Helinin tahtoon pystyttiin vastaamaan myönteisesti. Tämä muutti radikaalisti rahaston toimintaa ja antoi ulospäinsuuntautuvan ja myös kansainvälisen aspektin, joka siihen saakka oli puuttunut kokonaan.”

Tunnelma oli Hohdin mukaan erittäin innostunut, ja etenkin yliasiamies Ilmasen innostus asiaan ”vertaansa vailla”. Mukaan kilpailutoimikuntaan saatiin musiikkielämän merkkihenkilöitä, kuten Kansallisoopperan silloinen ylikapellimestari Ulf Söderblom. Tuomariston puheenjohtajaksi Mirjam Helin pyysi basso Kim Borgin, joka oli tuolloin kansainvälisesti tunnetuimpia suomalaislaulajia.

”Mirjamilla oli selkeä, suoraselkäinen ajatus, että kilpailusta tulee yksi maailman merkittävimmistä”, Hohti toteaa. ”Hän myös toivoi, että suomalainen laulumusiikki voisi kilpailun myötä tulla tunnetuksi maailmalla. Esimerkiksi kilpailuohjelmistoon tuli pakollisena suomalainen laulu.”

”Kun laulajilla on hyvä olla, he voivat keskittyä oleelliseen”

Vuoden 1982 alussa järjestelyt käynnistyivät toden teolla. Kilpailusihteeriksi valittiin laajalla kielitaidolla varustettu nuori tiedottaja ja kulttuurituottaja Sirpa Hietanen, joka oli vahvassa roolissa suunnittelutyössä.

”Oli upeaa olla mukana luomassa kilpailua, tämä oli minun korkeakouluni”, muistelee Hietanen, joka oli kouluttautunut myös laulajaksi. ”Aloimme kerätä kokemuksia ulkomaisista kilpailuista. Yliasiamies Ilmanen kävi seuraamassa useita ulkomaisia kilpailuja, minä kävin esimerkiksi Pariisissa, ja Mirjam kävi myös muutamissa. Sitten vertailimme kokemuksia. Mallia otettiin myös Sibelius-viulukilpailusta, joka oli perustettu jo 1965.”

Ohjelmistovaatimukset laadittiin siten, että ohjelmisto voisi mahdollisimman hyvin tuoda esiin kilpailijan eri puolet. Ne ovat säilyneet pääpiirteissään samanlaisina tähän päivään, samoin kilpailun arvot.

”Kilpailu rakentuu Mirjamin perinnölle”, Sirpa Hietanen sanoo. ”Esimerkiksi on armollista, että karsiutuneet saavat tavata tuomariston jäsenet henkilökohtaisesti. Inhimillisyys on aina ollut Helineissä tärkeää. Kun käytännön järjestelyt pelaavat ja laulajilla on hyvä olla, he voivat keskittyä oleelliseen. Kotimajoitus loi lämpimän, tuttavallisen tunnelman: majoittajina toimivia töölöläisrouvia oli läsnä kilpailuissa ja otti kilpailijoita siipiensä suojiin, heihin pidettiin usein yhteyttä myöhemminkin ja jopa kutsuttiin häihin. Vuodesta toiseen kilpailijat ovat kiitelleet kohtaamaansa rohkaisevuutta ja lämpöä.”

”Suurenmoinen, sydämellinen henkilö”

Mirjam Helin oli henkilökohtaisesti läsnä kilpailun järjestelyissä koko 1980-luvun ajan. Sirpa Hietasen mukaan kilpailun äidin mukanaolo valoi koko organisaatioon valtavan innostuneen ilmapiirin.

”Mutta hän ei halunnut olla esillä, hän oli hyvin vaatimaton. Se valo silti välittyi. Hän oli säteilevä persoona, jolla oli vahva, lämmin läsnäolo.”

Mirjam Helin oli lapseton, ja kilpailusta tuli konkreettisesti hänen perillisensä. 95-vuotiaaksi elänyt laulajatar ehti nähdä yhteensä viidet laulukilpailut ja seurasi etenkin ensimmäisissä kilpailuissa tiiviisti kilpailijoiden suorituksia sekä näiden tulevia uria.

”Hän oli kerta kaikkiaan valloittava persoona, välitön karjalaisluonteinen ihminen”, muistelee Paavo Hohti. ”Hän omaksui rahaston eräänlaiseksi ottoperheekseen ja halusi osoittaa huomionsa ja kiitollisuutensa kaikille, jotka olivat pystyttämässä tätä. Hän oli suurenmoinen, sydämellinen henkilö, jolla oli kyky ottaa jokainen arvostavasti huomioon.”

Yhteisöllisyyttä kilpailuhengen sijaan

Nuorten taiteilijoiden tukeminen oli kaikki kaikessa laulajalle, joka ei itse aikoinaan 1930-luvulla ollut voinut lähteä oopperauralle isän ja puolison vastustuksen vuoksi. Paavo Hohti painottaa, että Mirjam Helinin visio laulukilpailusta oli paljon laajempi kuin pelkkää paremmuusjärjestykseen asettamista.

”Totta kai Mirjam Helin iloitsi hienoista suorituksista ja voittajista, mutta kilpailullisuus sinällään ei ollut hänelle tärkeää”, Hohti kertoo. ”Hänellä oli voimakkaana ajatus, että kun laulajat kuulevat ja näkevät toisiaan, he voivat oppia paljon. Hän halusi, että suomalaiset laulajat saisivat kontakteja ulkomaisiin kollegoihin ja että syntyisi kansainvälistä kanssakäymistä. Kilpailijoiden yhteishenkeen hän panosti suuresti.”

Nämä periaatteet eivät vuosien edetessä ole kadonneet. Tuomariston jäsenten pitämät mestarikurssit ovat oleellinen osa kilpailuohjelmaa, samoin kilpailijoiden yhteiset tapaamiset. Tämänvuotisen kilpailun laaja oheisohjelma muistuttaa siitä, että Mirjam Helin -yhteisö kattaa laulajien lisäksi myös koko yleisön, joka kahdeksi viikoksi antautuu intensiiviseen laulumusiikin juhlaan. Dawn Upshaw’n ja Luca Pisaronin mestarikurssien lisäksi ohjelmassa on yhteislaulua, oopperakaraokea ja lauluesityksiä liedistä jazziin.

Tiedotusta faksein ja kirjein

Suuren kulttuuritapahtuman järjestäminen 1980-luvulla oli jotakin aivan toista kuin nykyään. Kylmän sodan aika loi yhä jakolinjoja, matkapuhelimista ei vielä ollut tietoakaan ja faksi oli tuore keksintö. Ensimmäisten kilpailujen kotipesänä oli Sibelius-Akatemian alkuperäinen päärakennus, ”R-talo” Pohjoisella Rautatiekadulla, jossa alku- ja välikilpailu pidetään tänäkin vuonna. Finaali järjestettiin Finlandiatalolla – nyt Musiikkitalossa.

”Tuohon aikaan englanti ei suinkaan ollut tärkeää, vaan ranska, saksa ja venäjä”, muistelee Sirpa Hietanen. ”Se oli niin toisenlaista aikaa! Lähetettiin kirjeitä ja kerättiin valokuvia. Viestintä hoidettiin lähettämällä fakseja, pitämällä tiedotustilaisuuksia ja tapaamalla toimittajia henkilökohtaisesti.”

Sirpa Hietanen vastasi kahden Mirjam Helin -kilpailun kaikista käytännön järjestelyistä aina syksyyn 1988 asti ja toimi myös tuomariston sihteerinä. Sittemmin hän teki monipuolisen uran orkestereissa ja festivaaleilla, ja tutuksi tulivat myös Lappeenrannan laulukilpailut sekä Sibelius-viulukilpailu.

Tähtipersoonia

1980-luvun Helsingissä kansainvälinen kuhina oli vielä uutta ja jännittävää. Hietasen mieleen on jäänyt vahvasti se, kun hän ensimmäisissä kilpailuissa oli vastassa Kiinasta saapuvia kilpailijoita, jotka saapuivat yöjunalla Moskovasta. Yksi heistä oli uiguuritaustainen koloratuurisopraano Dilbèr, joka sijoittui toiseksi ja esiintyi sittemmin paljon Suomessa.

”Kiinalaiset kilpailijat tulivat professori Chenin johdolla, joka oli koulinut heidät. Tämä oli Shanghain konservatorion länsimaisen musiikin professori, joka oli onnistunut säilyttämään vanhempiensa länsimaisia äänilevyjä kulttuurivallankumouksen yli.”

Hienoja muistoja Hietasella on myös tuomaristossa työskennelleistä tähtilaulajista, joista hän sihteerinä huolehti ja joiden kanssa tehtiin vapaa-ajan retkiä Ainolaan, Suomenlinnaan tai säveltäjä Joonas Kokkosen luo. ”Oli mahtavaa, kun vietti kaksi viikkoa kahdeksan suuren persoonallisuuden kanssa. Siellä olivat Kim Borg, Birgit Nilsson, Jevgeni Nesterenko, Matti Lehtinen…Heidän muistelunsa ja tarinansa olivat suurenmoisia, ja heidän työnsä seuraamisessa oppi laulamisesta ja laulajan ammatista valtavasti.”

Vielä joitakin vuosia sitten Keval Shah tuskin olisi osannut kuvitella tätä vaihtoehtoa: keskeltä brittiläistä lied-kenttää hän on päätynyt lehtoriksi Sibelius-Akatemiaan ja on kovaa vauhtia uppoamassa syvälle suomalaiseen musiikkielämään. Eikä hän tällä hetkellä voisi toivoa parempaa tilannetta.

”Suomessa ollessani olen löytänyt kuka todella olen. Nyt tiedän mitä haluan ja mitkä ovat taiteelliset kiinnekohtani, ja se on todella hyvä tunne. Se olisi voinut sattua jossain muuallakin, mutta nyt olen täällä, ja tämä on parhaita asioita mitä minulle on tapahtunut!” pianisti kertoo innoissaan. Istumme Sibelius-Akatemian R-talon kahvilassa. Kesäkuun alussa viereisessä konserttisalissa käydään Kansainvälisen Mirjam Helin -laulukilpailun alku- ja välierät, ja Keval Shah istuu silloin tuomaristossa, ensimmäisenä ei-laulajana kilpailun historiassa.

Liedin määritelmää laajentamassa

Kun Shah nimitettiin Sibelius-Akatemian uudeksi liedmusiikin lehtoriksi, hän oli vain 25-vuotias mutta niittänyt jo kosolti mainetta lied-pianistina Iso-Britanniassa ja Manner-Euroopassa. Nyt, viisi vuotta myöhemmin, hän on tuonut Sibelius-Akatemian lied-musiikin opetukseen uusia virikkeitä ja hyödyntänyt kansainvälisiä verkostojaan oppilaitoksen vierailijaohjelman puitteissa.

”On upea prosessi opettaa sellaisia nuoria, jotka eivät ehkä vielä tunne liediä niin paljon. Voin avata heille uusia näkymiä ja auttaa heitä löytämään oman taiteellisen visionsa”, hän kuvailee. ”En kerro heille miten heidän pitäisi tulkita, vaan autan heitä oivaltamaan keitä he ovat ja tuomaan sitä musisointiinsa.”

Shah uskoo, että lied-kulttuuria on mahdollista laajentaa samalla kun sen perinteistä ohjelmistoa vaalitaan. Intialaistaustaisesta perheestä tuleva brittipianisti on tilannut uutta laulumusiikkia esimerkiksi sanskriitin ja punjabinkielisiin teksteihin säveltäjiltä, joiden juuret ovat Euroopan ulkopuolella. Hän kuratoi Sibelius-Akatemian Soiva kieli -laulumusiikkikonsertteja ja kannustaa opiskelijoitaan tuomaan ohjelmistoonsa sellaistakin musiikkia, jota ei ehkä miellettäisi liediksi.

”Tällä hetkellä eräs luokallani aloittanut duo kirjoittaa ja säveltää omia laulujaan sekä tuo konsertteihin tuntemattomia suomalaisia säveltäviä naisia”, hän hehkuttaa. ”Kun teimme opiskelijoiden kanssa konsertillisen uutta laulumusiikkia Musica nova Helsinki -festivaalille vuosi sitten, opiskelijat ottivat haasteen täysillä vastaan ja yleisö oli todella innoissaan. Tätä on liedin tulevaisuus, ja se kulkee käsi kädessä vanhan ohjelmiston kanssa – kyseessä ei ole joko-tai-asetelma.”

Monipuolisia esimerkkejä lied-kulttuurista ja raikkaita tulkintoja klassikoista Shah toivoo kuulevansa myös Mirjam Helin -kilpailussa. Hän on aiemmin toiminut kilpailupianistina Lontoon Wigmore Hallin laulukilpailussa ja odottaa mielenkiinnolla tuomarointitehtävää, etenkin välikilpailua, jossa kilpailijat tarjoavat lied-resitaalin pienoiskoossa. 

”Mukana on kilpailijoita niin monesta eri maasta, että toivoisin kuulevani musiikkia heidän omilla kielillään ja heidän musiikkikulttuureistaan. Kilpailut ovat mahtavia kohtaamispaikkoja. Toivon että minunkin mielikuvitustani laajennetaan uusilla laulu- ja esiintymistavoilla.”

Tilaa kohdata vaikeita kysymyksiä

Keval Shah on otettu siitä, että hetimmiten Suomeen asetuttuaan hän sai tehdä yhteistyötä Anu Komsin ja Karita Mattilan kaltaisten laulajien kanssa sekä ehti haastatella Kaija Saariahoa radio-ohjelmaan BBC:lle. Mattilan kanssa Shah myös piti Wigmore Hallissa hiljattain mestarikurssin, johon valittiin joukko suomalaisia opiskelijoita.

Suomessa Shah sekä esiintyy kotimaisten laulajien kanssa että tuo konserttisarjoihin omia kontaktejaan. Baritoni Theodore Plattin ja sopraano Anna El-Khashemin kanssa Shah konsertoi vastikään Helsinki Seriös -konserttisarjassa, jonka taiteellisessa suunnittelussa on tällä hetkellä myös mukana. Elokuussa Luosto Soi! -festivaalilla hän esittää uutta laulumusiikkia Theresa Pilslin kanssa.

”Nuorelle lied-sukupolvelle on tyypillistä, että tehdään yhteistyötä monien ihmisten, ei vain sen tutuimman lied-partnerin kanssa”, hän kertoo. ”On hirveän jännittävää alkaa työskennellä uuden ihmisen kanssa. Esimerkiksi tammikuussa tein resitaalin Klassinen Hietsu -sarjassa sopraano Erika Baikoffin kanssa, jonka olin tavannut vain kerran aiemmin. Ensimmäinen puoli minuuttia lavalla uuden laulajan kanssa voi olla aivan taianomainen, kun löydämme toistemme lavapersoonat yleisön edessä reaaliajassa!”

Pianistin on Shah’n mukaan oltava mukautumiskykyinen kameleontti mutta samalla tinkimätön omissa taiteellisissa näkemyksissään.

”Omaa taiteellista olemustaan ei saa uhrata, mutta samalla on oltava hyvin avoin. Pianisti ei ole jukeboksi tai karaokekone. Liedissä on kyse kahdesta ihmisestä, jotka tutkailevat yhdessä runoutta ja sointeja.”

Sama avoimuus koskee yleisön kanssa kommunikointia. Shah näkee, että hektisessä, yhä enemmän julkiseksi valuvassa nykyajassa lied-musiikin intiimiys ja välittömyys on ainutlaatuista.

”Haluan toimia taiteilijana tässä maailmassa, luoda tilan, jossa yleisö voi pohtia vaikeitakin kysymyksiä. Lied voi tarjota tähän suoran keinon tekstin ja musiikin kautta.”

Kaikki irti synergioista

Keval Shah konsertoi säännöllisesti Iso-Britanniassa, mutta on vankasti kotiutunut Helsinkiin.

”Helsinki on todella vilkas musiikkikaupunki, ja Suomen festivaalikenttä on ihmeellinen”, hän sanoo. ”Britanniassa instituutiot ovat niin vanhoja, että niillä on ollut aikaa kankeutua, mutta täällä on upeaa kokeilemisen intoa, joka on laajentanut minunkin näköalojani.”

Shah tuntee, että suomalainen ilmapiiri on auttanut häntä tulemaan uteliaammaksi ja avoimemmaksi. Hän on kiitollinen saamastaan luottamuksesta ja vapaudesta etsiä omia näkemyksiään. Pienessä maassa kulttuurielämän perhemäisyys on sekä vahvuus että haaste. Keval Shah on omalta osaltaan halunnut hyödyntää asemaansa tulokkaana ja tuoda uusia vaikutteita. Opettaessaan hän kokee ylellisyydeksi, että kaikki musiikkitoimijat sijaitsevat lähellä toisiaan, Musiikkitalolla jopa saman katon alla. Tätä hän toivoisi hyödynnettävän vieläkin paremmin.

”Haluan, että opiskelijani verkostoituvat rohkeasti ja uskaltavat olla taiteilijoita jo nyt, eivät vasta valmistuttuaan. Lontoossa kestää aina puolitoista tuntia päästä toiseen paikkaan, mutta täällä kaikki on lähellä. Vaikeinta on kävellä jäisillä kaduilla!”

Mirjam Helin (1911–2006)

”Parhaat laulajat olivat niin hyviä, etten ollut malttaa pysyä pai­kallani”, professori Mirjam Helin sanoi elokuussa 2004 seurattuaan jälleen nimikkokilpailunsa kaikki alku- ja välierät. ”Olin mukana jokaisen minuutin, en fuskannut yhtään”, ikinuori 93-vuotias rautarouva nauroi. Kilpailijoiden hyvinvointi ja järjestelyjen onnistuminen pienintä piirtoa myöten olivat hänelle sydämenasioita. Mirjam Helin seurasi kiinnostuneena myös laulajien myöhempää kehitystä ja iloitsi heidän menestyksestään.

Lapsuus vallankumouksen varjossa

Mirjam Helin syntyi vuonna 1911 Pietarissa. Isä, sähköinsinööri Oskar Rokkanen toimi Suomen autonomiselle suuriruhtinaskunnalle kuuluvan sähkölaitoksen hoitajana. Hän perusti pian oman sähkötukkuliikkeen ja osti Pietarista komean viisikerroksisen kivitalon asuin- ja liikekäyttöön.

Ajat muuttuivat levottomiksi. Toukokuussa 1918 Oskar Rokkanen lähetti vaimonsa ja kaksi tytärtään turvaan perheen kesähuvilalle Antreaan Karjalankannakselle, itsenäistyneeseen Suomeen. Rokkanen pakeni myöhemmin perässä, sillä Venäjällä hän oli vaarassa joutua vangituksi ja Siperiaan. Hän perusti Hel­sinkiin Pohjoismainen Sähkö Osakeyhtiön (PSO), josta kasvoi yksi alansa menestyvimmistä yrityksistä. Mirjam opiskeli kirjanpitoa ja toimi isänsä toivomuksesta vuodesta 1940 lähes kymmenen vuotta yrityksen kassa- ja reskontraosaston konttoripäällikkönä.

”Läpäisin testin. Minulle tarjottiin mahdollisuus ooppera­debyyttiin. Kiirehdin innoissani kotiin ja ilmoitin, että tästä tytöstä tuleekin oopperalaulaja. Isä löi lujasti nyrkin pöytään ja sanoi, että minun tyttärestäni ei tule ikinä oopperalaulajaa.”

Mirjam Helin

Laulu laajeni elämäntehtäväksi

Mirjam Helinin vanhemmat olivat musikaalisia. He lauloivat kuorossa, ja isä soitti pianoa. Tyttäret kävivät pianotunneilla. Koulun musiikinopettaja rohkaisi Mirjamia musiikkiuralle. Mirjam kirjoittautui vuonna 1929 Helsingin Konservatorioon (myöhemmin Sibelius-Akatemia) tavoitteenaan koulujen musiikinopettajan eli tuolloin laulunopettajan tutkinto. Opinnot etenivät niin hyvin, että pedagogi Oiva Soini lähetti oppilaansa koelauluun Suomalaiseen Oopperaan.

”Läpäisin testin. Minulle tarjottiin mahdollisuus ooppera­debyyttiin. Kiirehdin innoissani kotiin ja ilmoitin, että tästä tytöstä tuleekin oopperalaulaja. Isä löi lujasti nyrkin pöytään ja sanoi, että minun tyttärestäni ei tule ikinä oopperalaulajaa. Sulhaseni Hans Helin oli samaa mieltä ja uhkasi purkaa kihlauksemme, jos lähtisin oopperauralle ja ulkomaille. Otin lusikan kauniiseen käteen ja ooppera sai jäädä”, Mirjam Helin muisteli nuoruutensa dramaattisinta kohtausta.

Helinit vihittiin joulukuussa 1937. Sen jälkeen Mirjam Helin alkoi valmistautua elämänsä seuraavaan tärkeään tapahtumaan, ensikonserttiinsa, joka toteutui lokakuussa 1938. Konsertti sai kriitikoilta kiittävät ja kannustavat arviot.

Mirjam Helin suoritti Sibelius-Akatemiassa lauludiplomin toukokuussa 1941. Hän jatkoi myöhemmin lauluopintojaan Lea Piltin johdolla, ja laajensi musiikillisia näköalojaan Italiassa ja Ranskassa. Helin esiintyi konsertti- ja oratoriolaulajana monissa maissa. Konsertti Pariisissa vuonna 1950 avasi oven Pariisin Suureen Oopperaan ja Wagner-rooleihin, mutta rakkaus puolisoon ja kotimaahan voitti maailman houkutukset.

Vuonna 1940 Mirjam Helin oli päässyt kapellimestari Nils-Eric Fougstedtin johtamaan Radion Solistikuoroon, jossa hän lauloi vuoteen 1952 asti. Hän teki myös toistakymmentä soololevytystä, muutamat niistä salanimellä Anja Sini. Tutuin lienee Kalervo Hämäläisen säveltämä ja sanoittama Lapin äidin kehtolaulu, josta tuli yksi Yleisradion Lauantain toivotut -ääni­levykonsertin suosikeista. Sitä toivotaan ja soitetaan edelleen.

Mirjam Helin toimi arvostettuna laulupedagogina Viipurin musiikkiopistossa (nykyinen Lahden konservatorio) 1951–1963 ja Sibelius-Akatemiassa 1960–1980. Hän nautti opettamisesta ja korosti, että opettajan ja oppilaan suhde on äärimmäisen herkkä ja tärkeä, parhaimmillaan läheinen ja lämmin.

”Pieni hymy, herttainen katse ja luonnollinen olemus riittävät lavasäteilyn syntyyn. Tähtiä ei tehdä. Tähteys kasvaa laulajan oman tahdon ja määrätietoisen työn tuloksena.”

Mirjam Helin vuonna 2004

Salaisesta haaveesta totta

Varatuomari Hans Helinin (1907–1973) kuoleman jälkeen Mirjam Helin halusi oppia tuntemaan maailmaa. Hän kävi ystäviensä kans­sa kymmenillä kaukomatkoilla ja kiersi kerran maailman ympäri.

Mirjam Helin oli jälleen ollut pitkällä matkalla, tällä kertaa Etelä-Afrikassa, ja kuunteli paluuiltanaan tammikuussa 1981 radiosta Lappeenrannan laulukilpailua. Voittajiksi valittiin Karita Mattila ja Petteri Salomaa. Helin oli kehitellyt jo kauan ajatusta omasta, korkeatasoisten ja jo esiintymiskypsyyttä omaavien nuorten laulukilpailusta. Tuona iltana Mirjam Helin tiesi, että nyt oli aika paljastaa tämä salainen haave. Seuraavana päivänä hän soitti Suomen Kulttuurirahaston asiamiehelle, valtiotieteen maisteri Matti Ilmaselle. Se oli Kansainvälisen Mirjam Helin -laulukilpailun alkusoitto.

Mirjam ja Hans Helinillä ei ollut lapsia. Niinpä he tekivät testamenttinsa taiteen hyväksi. Jäljelle jäävä määräisi sen tarkoituksen. Suomen Kulttuurirahasto oli Helineille tuttu ja läheinen. He olivat käyneet sen tilaisuuksissa vuodesta 1939 asti, sillä Mirjam Helinin isä oli Suomen Kulttuurirahaston kannatusyhdistyksen jäsen.

Hanke eteni rivakasti. Mirjam Helin antoi 70-vuotispäivänsä aattona Suomen Kulttuurirahastolle suuren lahjoituksen, josta muodostettiin Mirjam ja Hans Helinin nimikkorahasto. Sen tuoton turvin Kulttuurirahasto toteutti ensimmäisen Kansainvälisen Mirjam Helin -laulukilpailun elokuussa 1984. Kilpailutoimikunnassa puhetta johti kapellimestari Ulf Söderblom ja kansainvälisessä tuomaristossa Kim Borg, ensimmäinen New Yorkin Metropolitanissa esiintynyt suomalainen mieslaulaja.

Viiden vuoden välein toistuvasta tapahtumasta on kehittynyt 25 vuodessa yksi maailman merkittävimmistä laulukilpailuista. Se hyväksyttiin jo vuonna 1987 Kansainvälisten Musiikkikilpailujen Maailmanliiton (Fédération Mondiale des Concours Internationaux de Musique) jäseneksi. Valintaan vaikuttivat kilpailun vaatimustaso, tuomaristo, palkinnot ja järjestelyt.

Kansainvälisen Mirjam Helin -laulukilpailun suosio on kasvanut kerta kerralta. Ensimmäiseen kilpailuun tuli 111 hakemusta 25 maasta. Talvella 2009 mukaan ilmoittautui ennätykselliset 343 nuorta laulajaa 42 maasta eri puolilta maailmaa. Heitä houkuttivat hyvät palkinnot, kiinnostava huipputuomaristo ja mahdollisuus edetä aiempien kilpailijoiden tavoin laulumaailman arvostetuimmille esiintymislavoille. Kilpailulavalla erottuvat edukseen ne taiteilijat, joilla on huippuunsa koulitun laulutaidon lisäksi kyky valloittaa yleisö ja pitää se otteessaan.

”Pieni hymy, herttainen katse ja luonnollinen olemus riittävät lavasäteilyn syntyyn. Tähtiä ei tehdä. Tähteys kasvaa laulajan oman tahdon ja määrätietoisen työn tuloksena”, Mirjam Helin totesi vuonna 2004.

”Kaiken pitää olla priimaa”

Viides Kansainvälinen Mirjam Helin -laulukilpailu on saatu onnellisesti päätökseen. Professori Mirjam Helin eli jälleen laulajien mukana jokaisen minuutin. Hän nautti esityksistä ja seurasi samalla, että järjestelyt varmasti onnistuivat pienintä piirtoa myöten.

”Haluan, että kilpailijat tuntevat itsensä tervetulleiksi. Heidän hyvinvointinsa on minulle sydämen asia. Laulajat ja heidän säestäjänsä asuivat tarkoin valituissa yksityiskodeissa, joissa heillä oli myös mahdollisuus harjoitteluun. Tarjosimme ateriat päivittäin. Jokainen sai äidinkieltään puhuvan oppaan, ja muutenkin apua oli saatavilla koko kilpailun ajan”, Mirjam Helin kertoi.

Kahden kilpailuviikon aikana järjestettiin yhteisiä illanviettoja. Tiukan finaalin päätyttyä pidettiin iloiset päivällisjuhlat. Ja kilpailijoiden lähdettyä Mirjam Helin kutsui kaikki majoittajat yhteiselle lounaalle kertaamaan kokemuksiaan.

Taiteen hyväksi

Mirjam ja Hans Helinin avioliitto jäi lapsettomaksi. Helinit päättivät tehdä testamenttinsa taiteen hyväksi. Jäljelle jäävä määräisi sen tarkoituksen. Varatuomari Hans Helin kuoli vuonna 1973. Tammikuussa 1981 Mirjam Helin soitti Suomen Kulttuurirahaston asiamiehelle, valtiotieteen maisteri Matti Ilmaselle. Hän halusi perustaa Kulttuurirahastoon Mirjam ja Hans Helinin nimikkorahaston.

”Rahaston tarkoitus oli kytenyt mielessäni jo pitkään. Sen toteuttaminen ei olisi ollut mahdollista vielä silloin, kun toimin yksinlaulun lehtorin virassa Sibelius-Akatemiassa”, Mirjam Helin kertoi. ”Ilmanen kutsui minut Kulttuurirahastoon keskustelemaan asiasta. Vasta siellä kerroin haaveestani: kansainvälisestä laulukilpailusta, jonka Kulttuurirahasto järjestäisi lahjoitukseni turvin. Halusin myös itse nähdä ne kilpailut edes kerran. 70-vuotispäiväni olisi maaliskuussa ja luulin, ettei elinvuosia enää kovin monta ole”, 95-vuotiaaksi elänyt, teräsrouvaksikin kutsuttu professori muisteli vuonna 2004.

Hanketta lähdettiin viemään rivakasti eteenpäin. Mirjam Helin -laulukilpailu päätettiin järjestää ensimmäisen kerran elokuussa 1984 ja sen jälkeen viiden vuoden välein. Se vuorottelee kansainvälisten viulu-, laulu-, sello- ja kapellimestarikilpailujen kanssa.

Mallia maailmalta

Ensimmäistä kilpailua varten koottiin järjestelykomitea, jossa puhetta johti kapellimestari Ulf Söderblom. Jäseniksi kutsuttiin oopperalaulaja Jorma Hynninen, maisteri Matti Ilmanen, Suomen musiikin tiedotuskeskuksen johtaja Kauko Karjalainen, Yleisradion musiikkipäällikkö Antero Karttunen ja Sibelius-Akatemian rehtori Ellen Urho. Mirjam Helin sanoi, ettei puheenjohtaja tule toimeen ilman hyvää sihteeriä. Järjestelytoimikunnan ja kilpailun sihteeriksi valittiin Sirpa Hietanen.

”Maailmalla järjestetään paljon kansainvälisiä kilpailuja. Halusimme tutustua niihin, ottaa oppia ja välttää virheet. Matti llmanen kävi Toulousessa Ranskassa ja Tsaikovski-kilpailussa Moskovassa. Sirpa Hietanen suuntasi Pariisiin ja Italiaan, minä matkustin Lontooseen ja Budapestiin. Näiden kokemusten perusteella päätimme, miten oma laulukilpailumme toteutetaan – ulkonaisesti ja sisäisesti. Kaiken piti olla priimaa!”

Mirjam Helin halusi luoda korkeatasoisten ja jo esiintymiskypsyyttä omaavien nuorten kilpailun. Konserttisalissa laulajat pääsevät näyttämään aidosti taitonsa sen sijaan, että vain lähettäisivät pinon paperia stipendianomuksensa tueksi.

Tähtiä ei voi tehdä

Opettajan ja oppilaan suhde on Helinin mukaan äärimmäisen herkkä ja tärkeä, parhaimmillaan läheinen ja lämmin. ”Opettajan täytyy olla vaativa, mutta kauniilla tavalla. Laulamiseen liittyy paljon anatomiaa. Minä käytin itseäni esimerkkinä muun muassa sisään- ja uloshengitystä harjoiteltaessa. Tavoitteena on luonnollinen, vapaa ääni. Kyllä opit perille pääsevät, jollei muuten niin jonkin jujun kautta.”

Mirjam Helin sanoi kiinnittävänsä paljon huomiota laulun sanoihin. ”Kun innostuu, annan jollekin sanalle enemmän painoa kuin toiselle. Myös laulun sanoista tulee etsiä kohokohta ja katsoa, että hengitys on siinä paikallaan. Laulun sisällön tulee elää koko kehossa.”

Mutta mistä lavasäteily syntyy?
”Se on ihmisessä itsessään”, arvostettu laulupedagogi vastasi. ”Se on äärimmäisen helppoa, kun esiintyjän olemus on luonnollinen ja rauhallinen. Pieni hymy ja herttainen katse riittävät. Tähtiä ei tehdä. Tähteys kasvaa laulajan oman tahdon ja määrätietoisen työn tuloksena.”

Jorma Silvasti korostaa, että näkee kilpailijat kollegoina.

”Nuoret kaipaavat keskusteluja kokeneiden kollegoiden kanssa. Olen pyrkinyt laskemaan kynnystä, että lopettakaa teitittely ja kumartelu. Tuomaroinnin vaarana on, että asettaa itsensä kandidaattien yläpuolelle. Meidän tehtävänämme on mennä heidän luokseen, ei antaa ylhäältä viisaita neuvoja”, hän tähdentää.

Mirjam Helin -kilpailuun tuli tällä kertaa ennätysmäärä hakemuksia. Kilpailuun valitut edustavat laajasti kaikkia maailman kolkkia. 

”Luulisi, että kun hakijamäärä kasvoi, niin myös erot kasvaisivat. Mutta niin ei ollutkaan, vaan mitä ilmeisimmin maanosasta riippumatta kiinnostus, osaaminen ja opetustyö ovat ottaneet huimia harppauksia eteenpäin.”

Ennätyksellinen hakemusmäärä kertoo osaltaan kilpailun kansainvälisen maineen karttumisesta, mistä Silvasti on ylpeä. Tämänkertaisen kilpailun tasoa hän kuvailee tasaiseksi.

”Tänä vuonna ei ole yhtä selkeää voittajasuosikkia. Kaikki finaaliin päässeet ovat joka tapauksessa voittajia. Kaikilla kilpailijoilla on ollut omat vahvuutensa”, tuomariston puheenjohtaja summaa.

Välikilpailuun jatkavien lista selvisi ilman ylimääräisiä äänestyksiä, mutta finalistien päättäminen oli tuttuun tapaan kiperä paikka. Mieltymyksiä on paljon, ja jokainen tuomariston jäsen kiinnittää huomiota hieman eri asioihin.

”Se kuuluu asiaan musiikkikilpailuissa”, Silvasti sanoo. ”Finalistit ovat paikkansa ansainneet.”

Mirjam Helin -kilpailuissa on nähty, että eivät ainoastaan voittajat vaan myös muut finaaliin päässeet ovat voineet ponnahtaa merkittävälle uralle. Silvasti toivoo, että tulevaisuudessa kilpailu voisi tukea palkinnonsaajia ja osallistujia vieläkin kokonaisvaltaisemmin.

”Kilpailun ei tarvitse keksiä itseään enää uudestaan. Se personoituu Mirjam Heliniin henkilönä, ja hän oli suuri ihminen, joka on antanut omasta elämästään paljon muille. Kilpailu toivottavasti jatkuu myös tulevaisuudessa Mirjamin hengessä, se on mielestäni meidän kaikkien mukanaolevien tehtävä.”

Hannu Linnun unet jäivät maanantainvastaisena yönä vähiin. ”Piti samaan aikaan seurata jääkiekkofinaalia ja eurovaaleja sekä vielä alkaa avata aarioiden partituureja.” Kilpailutilanne on kapellimestarille erityinen. ”Sitä onkin ihan palveluammatissa”, Lintu toteaa. ”Pitäisi huolehtia asiakkaan hyvinvoinnista ja samalla tehdä sitä mitä yleensäkin solistin kanssa: olla peittämättä, kannatella. Lavalle astuu kavalkadi erilaisia ihmisiä, ja joskus tämä on hankalaa.”

Toisaalta korkeatasoiset musiikkikilpailut tuntuvat siunaukselta. ”On osoittautunut, että lahjakkaista kilpailijoista tulee helposti tulevia yhteistyökumppaneita. Olen iloinen myös reilusta harjoitusajasta pianoharjoituksineen – usein kilpailussa saatetaan olla kysymysmerkkinä, jos tiedustelee sen perään.”

Tammikuussa Lintu työskenteli kapellimestarin korokkeen sijaan ensimmäistä kertaa tuomaristossa, Lappeenrannan laulukilpailuissa. ”Kokemus oli hieman hämmentävä, mutta Juryn kokoonpano oli todella hyvä”, kapellimestari sanoo. ”Se oli myös opintomatka nuorten nimien suhteen. Yllätykset osoittavat, että meillä on kuitenkin jonkin verran massaa lahjakkuuksissa.”

Kauttaan Kansallisoopperan ylikapellimestarina vuosina 2022-2026 Lintu odottaa innolla. ”Kun nyt ooppera on ollut tärkeä alkusysäys kapellimestarin uralleni, olen vähän kytännytkin sopivaa tilaisuutta”, Lintu toteaa. ”On hienoa, että se tarjoutui tutussa talossa ystävien kanssa. Samalla virka antaa aikataulullisesti mahdollisuuden myös sinfoniaorkesterin johtamiseen ulkomailla.”

Lintu näkee myös taiteilijapersoonansa soveltuvan erityisen hyvin oopperaan. ”Minulla on jokin sisäinen tarve kärjistää ja dramatisoida asioita, ylikorostaa kontrasteja. Toisaalta laaja kokemus sinfoniaohjelmistosta on tuonut tajua struktuurista ja soinnin säätelystä.”

Oopperan tie sydämeen kulki kirjaston kautta. ”Olen ihan varma, että ilman pikkukaupungin kirjaston hämmästyttävää kokoelmaa innostukseni ei olisi lapsena syttynyt samalla lailla”, Lintu sanoo. ”Kun vanhemmilleni oli kertynyt hiukan säästöjä, tie jatkui kesäisin Savonlinnaan katsomaan Leifiä [Segerstam]. Myös Sibelius-Akatemian kirjastossa istuin alkuvuosina sulkemisaikaan asti, ja myöhemmin tein interrail-matkoja Salzburgiin, Bayreuthiin ja Veronaan. Kun kuuli esimerkiksi Abbadon johtaman [Straussin] Elektran, niin oli, että: hyvänen aika! Joku sanoikin joskus oopperan olevan kuin ideologia: se ei välttämättä toteudu.”

Eric Jurenasin (s. 1989) mielestä nykymusiikin suurin haaste liittyy tunteiden välittämiseen. ”Kilpailussakin yleisön on helpompi reagoida musiikkiin, jonka he jo tuntevat”, kontratenori toteaa. ”Uskon kuitenkin, että musiikista voi tehdä lähestyttävää, jos osaa katsoa materiaalin vaikeuksien yli. Doven (s.1959) kappale ei ole mitään kaikkein vaikeinta atonaalista musiikkia, mutta siihen pätee sama kuin muuhun nykymusiikkiin. Yritän kääntää kokemukseni vanhasta ja klassisesta musiikista nykymusiikin kielelle.”

Jurenas esiintyy tällä kaudella Berliinin Koomisen oopperan produktiossa Händelin Porosista, ja on päässyt aiemminkin suurille lavoille, kuten Lontoon Covent Gardeniin. Viime vuonna hän kantaesitti Aribert Reimannin (s. 1936) kamarimusiikkiteoksen Daniel Barenboimin kanssa.

”Alle kolmikymppiselle työskentely oman alansa legendojen kanssa on innostavaa”, Jurenas sanoo. ”Se valmistaa myös kilpailutilanteisiin.”

Opintonsa Jurenas aloitti alun perin baritonina ja lauloi korkeasta rekisteristä vain bileissä tai barbershop-yhtyeessä. Kuultuaan laulua hänen opettajansa kuitenkin ehdotti kontratenorin kokeilemista. ”Korkealta laulaminen ei 19-vuotiaan mielestä vaikuttanut hyvältä keinolta tehdä tuttavuutta naisiin”, amerikkalainen hymähtää. ”Pian kuitenkin huomasin, että saatoin tehdä musiikillisesti asioita, jotka eivät baritonina luonnistuneet.”

Uskollisena itselleen

Kesällä 2016 Palesa Malieloa (s. 1992) lauloi arvostetulla Aix-en-Provencen festivaalilla Debussyn Pelleaksen ja Melisanden kuorossa, ja päätti tarttua tilaisuuteen.

”Ajattelin, että nyt minulla on mahdollisuus tulla kuulluksi. Kysyin apulaiskapellimestarilta, haluaisiko hän valmistella jotain kanssani, ja teimme Massenet’n aariaa, jonka lauloin nytkin täällä alkuerässä.”

Apulaiskapellimestari järjesti kuulemansa perusteella eteläafrikkalaiselle koelaulun festivaalin kesäisin järjestämään Mozart-residenssiin. ”Palasin kotimaahani ja voitin siellä kansallisen kilpailun, mutta olin jo unohtanut Provencen, kun he ottivat minuun yhteyttä seuraavana talvena”, Malieloa kertoo. ”Vaikka hakuaika oli jo mennyt, he halusivat minut kesäksi mukaan. Kokemus oli mahtava: kävimme läpi Mozartin ensemblejen ja aarioiden kaleidoskoopin.”

Mozart onkin Malieloalle läheistä.

”Meillä on sama syntymäpäivä, mutta se ei johdu vain siitä”, hän purskahtaa nauruun. ”Mozart tuntuu hyvin terveelliseltä äänelleni ja se pitää jalat maassa.”

Nyt Malieloa tekee maisterintutkintoa Kölnin musiikkikorkeakoulussa.

”On vaikea määritellä lempiohjelmistoani, mutta oopperassa minua kiinnostavat roolit, joissa saa olla energinen ja aktiivinen, oli henkilö sitten pippurinen tai viattomampi.” Esimerkkinä Malieloa mainitsee Puccinin [La Bohèmen] Musettan. ”En halua tuntea itseäni haavoittuvaiseksi.”

Malieloa ei aio vertailla itseään korkeatasoisiin kanssakilpailijoihin, vaan keskittyä omaan ilmaisuunsa. ”On syytä pysyä uskollisena itselleen, valmistautumiselleen ja omille taidoilleen.”