Tältä sivulta löydät vastaukset useimmin kysyttyihin kysymyksiin
Vaikka mikään ei estä hakemasta, hakijoiden oletetaan olevan klassisen laulun aktiiviopiskelijoita tai sellaisia harrastajia, jotka tosissaan tavoittelevat korkeaa kansainvälistä ammattilaistasoa.
Mirjam Helin -akatemia on tarkoitettu laulunopiskelijoille, joilla on loistava työnteon asenne ja päämääränä yltää ennen pitkää laulajana korkealle kansainväliselle tasolle. Edellytämme hakijoilta vahvaa motivaatiota ja tavoitteellista opiskeluotetta, erinomaista lauluääntä ja musikaalisuutta. Myös kyky työskennellä englanniksi on tärkeää.
Laulut voivat olla mitä vaan klassisen laulumusiikin genren sisältä, esim. ooppera-aaria, lied, barokkilaulu, oratorioaaria. Tärkeintä on, että laulaja näyttää parasta osaamistaan ja taiteilijuuttaan.
Ooppera-aaria ei ole pakollinen. Tärkeintä on esittää kaksi erikielistä ja -tyylistä laulua, joista esiraati voi kuulla, millainen äänesi on ja mihin siinä voisi olla potentiaalia.
Kyllä. Ensimmäisessä vaiheessa laulut voivat olla muun kuin pianon säestyksellä. Toisessa vaiheessa laulujen on oltava pianosäestyksellisiä.
Akatemia ei keskity pelkästään lied- tai oopperamusiikkiin. Jokaiselle akatemiaan valitulle opiskelijalle laaditaan yksilöllinen opetussuunnitelma omien tarpeiden mukaan.
Siksi, että Suomen Kulttuurirahasto haluaa auttaa tulevaisuuden lupauksia kansainvälisiin läpimurtoihin klassisen laulun alalla. Moni suomalainen haaveilee kansainvälisestä oopperalaulajan tai liedlaulajan urasta, mutta moni myös tarvitsee lisätukea monipuolisen ammattitaidon kehittämiseen, verkostojen luontiin ja henkisen kestävyyden vahvistamiseen.
Odotamme valituilta laulajilla vahvaa sitoutumista opiskeluun. Ymmärrämme kuitenkin, että jos ura lähtee lentoon jo akatemiassa opiskelun aikana, opiskelu voi keskeytyä. Pyrimme tukemaan jokaista opiskelijaa yksilöllisesti ja tuemme myös silloin, kun kansainvälinen ura kutsuu, ja MH-opinnot mahdollisesti keskeytyvät.
Suomen Kulttuurirahasto vastaa opintojen kuluista, matkoista, majoituksesta ja ruokailuista opintojaksojen aikana. SKR maksaa myös MH-akatemian opintomatkat ulkomaille sekä osoittaa rahoituksen kunkin opiskelijan musiikkiprojektille.