Uusi Mirjam Helin -akatemia käynnistyy – seitsemän laulajalupausta tavoittelee korkeaa kansainvälistä tasoa ainutlaatuisessa koulutusohjelmassa
15.4.2025
Kulttuurirahaston uusi avaus, lisäkoulutusta tavoitteellisille laulajille tarjoava Mirjam Helin -akatemia käynnistyy elokuussa 2025. Akatemiaan valituille tarjotaan yksilöllinen opintosuunnitelma, joka sisältää muun muassa esiintymistä, ohjelmiston rakentamista, laulutekniikkaa sekä musiikkialan käytännön taitoja. Suomen Kulttuurirahasto kattaa opiskelijoiden kaikki kulut.
Akatemiaan on nyt valittu ensimmäiset opiskelijat: Iris Candelaria, Martin Iivarinen, Emma Karsten, Gabriel Kivivuori Sereno, Johannes Pessi, Tuomas Pääkkönen ja Marjaana Ritanen.

Lisäksi kaksi vielä koulua käyvää nuorta laulajaa, Faraja Mwamalumbili ja Matvei Palola, valittiin valmentavaan junioriohjelmaan.


Haku oli auki tammi-helmikuussa 2025. Mahdollisuutta hakea ei haluttu rajata tiukasti esimerkiksi ikärajoin, sillä laulajia toivottiin moninaisista taustoista ja kaikkialta Suomesta.
”Nämä ajatukset toteutuivat upealla tavalla. Hakijamäärä ylitti odotukset, ja valitut laulajat tulevat eri puolilta Suomea”, kertoo ohjelmasta vastaava Päivi Loponen-Kyrönseppä Suomen Kulttuurirahastosta.
Hakemuksia akatemiaan tuli 144, ja livekarsintoihin eteni 26 laulajaa. Tuomaristoon kuuluivat Hollannin kansallisoopperan oopperastudion johtaja, sopraano Rosemary Joshua, pianisti ja korrepetiittori Alessandro Misciasci, bassobaritoni Luca Pisaroni sekä ohjaaja Kari Heiskanen.
Rosemary Joshuan mukaan Mirjam Helin -akatemian ensimmäiselle vuosikurssille saatiin monipuolinen ryhmä hienoja, lupaavia laulajia: ”Onnittelen lauluakatemiaa livekarsintojen korkeasta tasosta ja toivotan menestystä uudelle ohjelmalle.”
Mirjam Helin -akatemian opettajat rekrytoidaan alan huipulta, ja he ovat oopperalaulajia, kapellimestareita, ohjaajia ja musiikin asiantuntijoita. Opettajiksi on tähän mennessä vahvistettu oopperalaulajat Camilla Nylund, Luca Pisaroni ja Linda Watson, kapellimestari, pianisti Audrey Saint-Gil, psykologi Marjukka Laurola sekä runoilija, yliopistonlehtori Vesa Haapala.
Kuten Mirjam Helin -laulukilpailu, myös Mirjam Helin -akatemia rahoitetaan Mirjam ja Hans Helinin nimikkorahastosta. Sen tarkoituksena on tukea paitsi laulukilpailua, myös laulunopiskelua ja muita säveltaiteita. Suurlahjoituksen Kulttuurirahastolle tehnyt professori Mirjam Helin (1911–2006) oli laulutaiteilija ja pidetty laulunopettaja, joka rakasti opetustyötään ja jatkoi sitä yli 80-vuotiaaksi asti.
Viikonloppu- ja kesäleirien yhteydessä yleisölle avoimia konsertteja
Mirjam Helin -akatemiassa opetusta annetaan periodimaisesti viikonloppu- ja kesäleireillä eri puolilla Suomea, yhteistyössä alan suomalaisten toimijoiden kanssa.
Ensimmäinen opetusperiodi on 14.–17.8.2025 Turussa, Linnasmäen opistolla. Syksyn muita kohteita ovat Joensuu 12.–14.9.2025 ja Järvenpää 13.–16.11.2025.
Periodien yhteydessä järjestetään yleisölle avoimia konsertteja, ja Turun-periodin jälkeen laulajat esittäytyvätkin Espan lavalla Helsingissä maanantaina 18.8.2025 klo 15.