Vuoden 2019 Mirjam Helin –laulukilpailussa huipputuomaristo

Ensi toukokuussa kahdeksatta kertaa järjestettävän Kansainvälisen Mirjam Helin -laulukilpailun tuomareina on joukko maailmankuuluja laulajia. Tuomariston muodostavat Olaf Bär, Ben Heppner, Vesselina Kasarova, François Le Roux, Waltraud Meier, Deborah Polaski ja Kiri Te Kanawa. Puheenjohtajana toimii kolmatta kertaa Jorma Silvasti.

”Kilpailun tuomaristo koostuu jälleen huippulaulajista. Näin arvovaltainen tuomaristo houkuttelee myös maailman parhaat nuoret laulajat hakemaan kilpailuun”, toteaa kilpailun pääsihteeri Marja-Leena Pétas-Arjava.

Maailman arvostetuimpiin laulukilpailuihin lukeutuva Mirjam Helin –kilpailu tunnetaan vaativasta ohjelmistosta, vaikutusvaltaisesta tuomaristosta ja hyvistä palkinnoista. Kilpailuun voivat osallistua vuonna 1989 tai sen jälkeen syntyneet naiset ja vuonna 1987 tai sen jälkeen syntyneet miehet.  Palkintoja jaetaan sekä miesten että naisten sarjoissa yhteensä 173 000 euron arvosta. Ensimmäinen palkinto on molemmissa sarjoissa 30 000 euroa.

Kilpailu käydään Musiikkitalossa Helsingissä 20.–29. toukokuuta 2019. Finaalin orkesteri on Radion Sinfoniaorkesteri ylikapellimestari Hannu Linnun johdolla.  Kilpailun aikana järjestetään myös mestarikursseja, joissa opettajina on tuomariston jäseniä, sekä tuomariston jäsenen kysely- ja haastattelutunti Singer’s Studio. Tilaisuudet ovat avoimia yleisölle.

Mirjam Helin -kilpailuun ilmoittautuminen päättyy 30. marraskuuta 2018, johon mennessä aloitettua hakemusta voi täydentää 14. joulukuuta asti. * Kilpailuun valitut lauluajat julkistetaan 25. tammikuuta 2019.

Suomen Kulttuurirahasto on järjestänyt Mirjam Helin -laulukilpailun vuodesta 1984 alkaen viiden vuoden välein. Kilpailun perusti laulaja, professori Mirjam Helin (1911–2006). Kansainvälisesti menestyneitä palkinnonsaajia ovat muun muassa René Pape, Elina Garanca ja Olaf Bär, joka palaa kilpailuun nyt tuomarina.

 

Lisätietoja: pääsihteeri Marja-Leena Pétas-Arjava, p. +358 50 501 4026

s-posti: [email protected]

 

* Tietojen päivitys 22.11.2018: Kilpailun ilmoittautumisaikaa on jatkettu vuoden 2018 loppuun asti.