Tuomaristossa kohtaavat tähdet ja erityyppiset persoonat

22.5.2019

Kansainvälinen musiikkimaailma ei ole jättänyt huomioimatta, millainen tähtikaarti on koolla tämänkertaisessa Mirjam Helin -tuomaristossa. On harvinaista, että laulukilpailun tuomaristo koostuu pelkästään laulajista. Tiistaiaamuna tapasimme heistä kaksi.

François Le Roux istuu säännöllisesti kilpailutuomaristoissa, mutta hän kertoo olevansa nyt ensimmäistä kertaa yksinomaan laulajien muodostamassa juryssa.

”On harvinaista, että kahdeksan laulajaa saa olla yhdessä tällaisessa tilanteessa, se on jotain uutta ja hyvin innostavaa”, Le Roux kertoo mielissään. Suomi on ranskalaisbaritonille tuttu maa – hän on käynyt täällä lukuisia kertoja niin esiintymässä kuin pitämässä mestarikursseja.

Mirjam Helin -kilpailun haastavat ohjelmistovaatimukset paljastavat niin muuntautumiskykyiset kuin pitkälle erikoistuneet laulajat. Le Roux’n mukaan heti ensimmäisenä päivänä nähtiin merkittäviä suorituksia sekä monipuolisuuden että erityisosaamisen suhteen. Baritoni kuitenkin tähdentää, ettei tuomaristo etsi tietynlaisia kykyjä, vaan kuulostelee, nouseeko esiin erityistä lahjakkuutta.

”Kaikki laulajat ovat ikuisia oppijoita, mutta silti voi nähdä, jos joku todella vangitsee huomion”, hän kuvailee.

Le Roux korostaa, että musiikkikilpailu ei ole päämäärä vaan keino.

”Se voi olla mahdollisuus verrata itseään muihin, jonkinlainen etappi, ovi uuteen…”

Hän pohtii, että moni tämänkertaiseen Helin-kilpailuihin tullut laulaja on jo hyvin pitkällä ja ehkä etsii mahdollisuutta määrittää suuntaansa. Lopuksi seuraa tärkeä neuvo nuorille laulajille:

”Kun on vakuuttunut, että itsellä on annettavaa taiteilijana, ei saa mennä lukkoon vaikka ei menestyisikään. Ole optimisti!”

Laulua ihmisille

Mezzosopraano Vesselina Kasarova tekee yhä uraa laulajana, joten hänellä on vain vähän aikaa toimia tuomaristoissa. Mirjam Helineissä hänet on vakuuttanut järjestelyjen ja kilpailijoiden taso.

”Kilpailu on uskomaton! Ja tässä tuomaristossa on suurenmoisia persoonallisuuksia, jokainen tuo sinne jotain tärkeää, erilaisia kokemuksia ja näkemyksiä.”

Eniten hän silti pitää siitä, että kilpailua on seuraamassa paljon yleisöä. Kasarova korostaa laulamisen inhimillistä ja sosiaalista ulottuvuutta: laulajan tehtävänä on kommunikoida ihmisten kanssa, herättää tunteita. Vastaavasti nuoren laulajan kehityksen kannalta on ratkaisevaa päästä työskentelemään oikeiden ihmisten kanssa. Kasarova osoittaa pöydällä olevaa kukkamaljakkoa.

”Kukkakin tarvitsee oikeanlaista vettä. Olosuhteiden pitää olla sopivat.”

Laulajaksi tulemisessa ääni itsessään on se kaikkein pienin asia, Kasarova sanoo.

”Tärkeää on se mitä äänellä tekee. Ja lisäksi äly, vaisto, musikaalisuus…” Ihmistuntemuskaan ei ole pahitteeksi, ja pitkän uran salaisuus pilee Kasarovan mukaan persoonassa.

”Pitää pysyä uskollisena itselleen ihmisenä.”

 

Teksti: Auli Särkiö-Pitkänen
Kuvat: Heikki Tuuli

Pysy nuotissa - tilaa uutiskirjeemme!

Tilaa

Siirry takaisin sivun alkuun