Ann-Marie Heino

Mezzosopraano Ann-Marie Heino työskenteli kaudella 2013–14 Suomen Kansallioopperassa solistiharjoittelijana ja jatkaa samalla kiinnityksellä myös kaudella 2014–15. Alkukesästä 2014 hän valmistuu musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksesta opettajanaan Marjut Hannula. Heino on osallistunut mm. Teresa Berganzan, Karita Mattilan, Tom Krausen sekä Mikko Franckin ja Rilla Kyykän mestarikursseille. Heino voitti kesällä 2011 Kangasniemen laulukilpailun jaetun ensimmäisen palkinnon ja yhdessä pianisti Outi Rajamäen kanssa vuoden 2007 Pentti Koskimies -lied-kilpailussa nuorten sarjan kolmannen palkinnon.

Heino debytoi Suomen Kansallisoopperassa keväällä 2011 Toisen lähettisisaren roolissa G. Puccinin oopperassa Suor Angelica ja esiintynyt Kansallisoopperassa useissa oopperoissa. Heino on laulanut altto-solistina mm. Bachin Matteus- ja Johannes-passiossa sekä Mozartin ja Brucknerin Requiemissa ja mezzosopraano-solistina C. Saint-Saënsin Jouluoratoriossa.

Heino sai vuoden 2010 Wegelius-säätiön tunnustusapurahan, ja hänen taiteilijan taivaltaan ovat tukeneet Pro Musica Säätiö, Suomen Kulttuurirahasto, Selim Eskelinin säätiö, Suomen kulttuurirahaston Varsinais-Suomen maakuntarahasto sekä Eiran Leijonat.

Takaisin Varjoraati-sivulle