Bassokuningas ilman basson maneereja

Mirjam Helin -laulukilpailussa menestyminen on ollut käänne monen laulajan uralla. Palkinnonsaajien luettelosta pistää silmään moni nimi, joka on sittemmin tullut tunnetuksi maailman tärkeimmiltä lavoilta.

Yksi heistä on saksalainen basso René Pape, joka voitti miesten sarjan vuonna 1989. Tänä vuonna Pape palaa Mirjam Helin -laulukilpailuun, tällä kertaa tuomariston jäsenen roolissa.

Pape on syntynyt Dresdenissä. Hänen äitinsä oli kampaaja ja isänsä kokki, ja vanhemmat erosivat Renén ollessa kaksivuotias. Isovanhemmilla oli ratkaiseva rooli pojan saattamisessa musiikin pariin.

Pape sai musiikkikoulutuksensa Dersdenin Kreuz-kuorossa, ja opinnot jatkuivat Dresdenin konservatoriossa. Berliinin Staatsoper Unter den Lindenissä hän debytoi vuonna 1988. Mirjam Helin -laulukilpailujen voitto seuraavana syksynä oli hänelle tärkeä ovien avaaja, sillä tuolloin DDR:n muusikkomarkkinat olivat vielä sangen suljetut.

Berliinin muurin murtuminen muutti tietenkin tilanteen, mutta Pape on pysynyt kansainvälisestä urastaan huolimatta uskollisena kotitaloilleen, Dresdenin Semperoperille ja Berliinin valtionoopperalle. Hän ei ole rajoittunut oopperaan vaan esiintyy ahkerasti myös konserteissa ja jopa liedlaulajana, mikä on bassojen kohdalla sangen harvinaista.

Hänen maineensa uljaana Taikahuilun Sarastrona levisi 1995, kun Sir Georg Solti kiinnitti hänet tehtävään Salzburgin festivaaleilla vähän ennen kuolemaansa. Samana vuonna hän debytoi New Yorkin Metropolitanissa, jonka kantavia bassovoimia hän on siitä asti ollut.

René Papen ohjelmistoon kuuluvat kaikki suuret saksalaiset bassoroolit sekä mm. Aidan Ramfis, Don Carlon Filip, Faustin Mefistophélés sekä Boris Godunovin nimirooli. Erityisesti hän on tullut tunnetuksi Wagnerin parissa: mm. kuningas Markena (Tristan ja Isolde) Hundingina (Valkyyria) ja Gurnemanzina (Parsifal). Tuore uutinen kertoo, että vuonna 2010 hän tekee roolidebyytin Nibelungin sormuksen Wotanina Berliinin Valtionoopperan ja Milanon La Scalan uudessa tuotannossa.

Pape kertoo eräässä haastattelussa, miten häntä ärsyttää alituinen vertaaminen sellaisiin bassojätteihin kuten Feodor Shaljapiniin, Martti Talvelaan ja Nicolai Ghiauroviin. ”En ole Talvelan kaltainen tummavärinen basso. Olen lyyrisempi ja vähän korkeampi basso cantante – samaa fakkia kuin Ezio Pinza, Caesare Siepi, Samuel Ramey ja George London”, hän toteaa. Esikuvaksen laulajien joukossa hän nimeää myös tenori Fritz Wunderlichin.

Pape demonstroi havainnollisesti äänensä ja tulkitsijan ulottuvuuksiaan viime vuonna ilmestyneellä DG:n soololevyllä Gods, Kings and Demons. Kliseet herooisesti jylisevistä bassoista voi sitä kuunnellessa unohtaa, sillä Papen äänen kaunis väri ja hienostunut tulkintatapa viittaavat pikemmin liedin parissa hioutuneiden baritonien hyveisiin.

Hän laulaa tiiviillä legatolla ja runsailla vivahteilla ja paljastaa rooliensa inhimilliset puolet jumalien, kuninkaiden ja demonien takaa. Levy osoittaa myös, miten taitava luonnehtija ja äänellä näyttelijä Pape on. Hän tulkitsee peräkkäin Gounod’n, Boiton ja Berlioz’n Mefistoja, ja paholaismainen teho tulee esiin salakavalasti vietellen.

Pape teki elokuvadebyyttinsä Sarastrona Kenneth Branaghin Taikahuilu-filmatisoinnissa, joka sai ensi-iltansa 2006 Toronton elokuvajuhlilla. Hän tuli tunnetuksi myös esiintymisistään ja levystään saksalaisen heavy metal bändin Rammsteinin kanssa, kun Torsten Rasch sävelsi heille laulusarjan Mein Herz brennt.

 

Harri Kuusisaari

09.07.2009 00:00