Vaatimaton superlahjakkuus

Miesten sarjan voittaja Beomjin Kim, 24, lumosi yleisön sulokkaalla tenorillaan, joka taipui tunnepurkauksiin sulavalinjaisen vaivattomasti. Ilmaisussa oli luonnonlapsimaista helppoutta, eläytymisen riemua.

Tällaisia tenori-ilmiöitä tapaa vain harvoin. Klassisen laulun pariin korealaislahjakkuus kuitenkin päätyi miltei vahingossa.”Minulla on kaksi vanhempaa veljeä. Kukaan perheessäni ei laula, mutta meillä on aina kuunneltu paljon klassista musiikkia”, hän kertoo. Nuorena Kim ei kuitenkaan ollut niinkään kiinnostunut klassisesta musiikista vaan korealaisesta popista, jota kuunteli ja lauloi itsekin. Lukiossa opettaja huomasi 18-vuotiaan pojan taipumukset ja ehdotti, että hänen kannattaisi kokeilla klassista. ”Olin hyvin onnekas, että pääsin opiskelemaan klassista laulua Korean parhaaseen yliopistoon. Satuin saamaan myös erittäin hyvän opettajan, johon minulla on lämmin suhde.”

Rautainen laulutekniikka ja nopea kehitys ovat edellyttäneet lujaa työntekoa, ilmaiseksi tenori ei ole mitään saanut. ”Soittimia voi soittaa tuntikausia, mutta laulaa ei voi loputtomiin. Laulan joka päivä tunnin, en pidä välipäiviä. Laulaminen ei minua stressaa, vaan se jos en laula”, hän nauraa. ”Aamulla harjoittelen ja iltapäivällä urheilen kavereiden kanssa. Pelaan jalkapalloa ja tennistä sekä uin, ja sehän auttaa myös hengitystekniikassa!”

Kimillä on ankara työmoraali, mutta hän myös tiedostaa lahjakkuutensa ja sen merkityksen sekä pyrkii säilyttämään laulamiseen luonnollisen yhteyden. ”Yritän harjoitella luonnollisesti ja seurata oman ääneni kehitystä”, hän kuvailee. Siltä Kimin laulu kuulostaakin: katsomon takaosiin saakka välittyi spontaanius, pakottomuus ja rakkaus laulamiseen.

Kilpailussa hän oli elementissään italialaisen oopperan romanttisten sankarien kengissä. Suosikkirooleja ovat La Bohèmen Rodolfo, jonka ujon rakkausaarian hän lauloi finaalissa, sekä Lemmenjuoman Nemorino ja La Traviatan Alfredo. ”Rakastan näitä hahmoja, voin samastua heihin ja he tuntuvat läheisiltä. Erityisesti serenadeista pidän”, hän kertoo ujosti. ”Ennen esitystä eläydyn hahmoon vahvasti, kuvittelen hänen elämäänsä ja mietin, miltä tuntuu olla hänen tilanteessaan. Haluaisin kuitenkin tehdä monenlaisia rooleja.”

Miten Kim sitten päätyi Helsinkiin kilpailemaan? Hän tiesi korealaisten menestyneen Kansainvälisessä Mirjam Helin -laulukilpailussa ja päätti alkaa etsiä siitä lisää tietoa. Silloin hän huomasi, että kilpailu järjestettiin juuri tänä vuonna. Nuoresta iästään huolimatta tenori on jo ehtinyt kartuttaa kokemusta suurista kansainvälisistä kilpailuista, mutta kilpailutilanne on aina hyvin jännittävä, hän kertoo. ”Voitto oli todella iso yllätys”, hän myöntää häkeltyneenä ja onnellisena.

Kilpailusta hän puhuu innostunein sanoin, etenkin kun finaalin jälkeen ulkolämpötilakin oli laskenut ihanteelliseksi. ”Järjestelyt ovat olleet upeat ja kaikki ihmiset niin kilttejä”, hän kiittelee. Myös Helsinki asukkaineen oli Kimille ja hänen vaimolleen mukava tuttavuus. Kilpailu kokonaisuudessa oli valtava oppimiskokemus. ”Repertuaari oli iso ja siihen liittyi paljon sääntöjä, joten jo valmistautuessa opin paljon. Musiikkitalon suuressa konserttisalissa laulaminen oli merkittävä kokemus. Akustiikka oli erilainen kuin odotin, tila oli todella laaja, mutta kuitenkin ääni kantoi tilassa tosi hyvin. Se oli nautittavaa.”

Tulevaisuuden suhteen nuori lupaus haluaa pitää jalat maassa. ”Minulla on nyt tulossa esiintymisiä Koreassa, enkä vielä halua ajatella liian pitkälle”, hän toteaa vaatimattomasti. ”Ensi vuonna haluaisin ehkä mennä Eurooppaan opiskelemaan. Mutta ensin haluan vain tehdä mahdollisimman hyvin seuraavat solistitehtäväni.”

Teksti: Auli Särkiö
Kuvat: Heikki Tuuli