Sankaritenori neuvoo: älkää matkiko Kaufmannia!

Siegfried- ja Tristan-tulkinnoistaan tunnettu Ben Heppner tietää, miten suuri vaikutus laulukilpailuilla voi olla nuorelle laulajalle. Tuomarintehtäväänsä tenori suhtautui vastuullisesti ja nöyrästi. ”On vain luotettava reaktioihinsa”, hän kertoo toimintaperiaatteestaan.

Heppner luotsaa mestarikurssilla Oleksandr Pushniakia.

Suomalaisyleisö muistanee Ben Heppnerin kahden vuoden takaa, kun hän lauloi Helsingin juhlaviikoilla Tristanina Esa-Pekka Salosen johtamassa konserttiproduktiossa. Kansainvälisen Mirjam Helin -laulukilpailun tuomaristossa legendaarisen Wagner-uran tehnyt tenori istui toisen tunnetun Wagner-laulajan, Deborah Voigtin kanssa. Kilpailuissa ei kuitenkaan kuultu Wagneria. ”Dramaattisella äänellä kestää kauan kehittyä, ja onneksi Wagner-laulajille onkin omia kilpailuja. Kuulin täällä silti ääniä, joista voi kehittyä dramaattisia, jos he työskentelevät kovasti.”

Ben Heppner päätti laulajanuransa viime keväänä eikä kadu päätöstään. Ei heti uskoisi, että tämä lupsakka ja sydämellinen kanadalaisherra muuntautui oopperalavalla eeppisiksi miekkasankareiksi. Diivaa maanviljelijäperheen kasvatista tuskin olisi voinutkaan tulla. ”Perheessämme laulettiin koko ajan kotitöitä tehdessä ja autolla ajaessa. Sillä on ollut iso merkitys”, Heppner kertoo taustastaan.

Heppner oli jo 31-vuotias, kun opettaja ehdotti, että tenori voisi siirtyä lyyrisestä ohjelmistosta dramaattisempaan eli spinto-rooleihin. Ratkaiseva käänne tapahtui, kun Heppner voitti 1988 ensimmäisen Pohjois-Amerikkaan jaetun Birgit Nilsson -palkinnon. ”Yhtäkkiä minulla oli enemmän töitä kuin pystyin tekemään!” Heppner tietää, mikä merkitys laulukilpailuilla on nuorille laulajille, mutta hän painottaa myös, ettei laulaja menesty ilman onnea. Kilpailuvoitotkin ovat usein osittain onnenkauppaa. ”Voittoni ajoitus oli täydellinen, juuri silloin tenorimaailmassa oli suuri tarve nuorille dramaattisille Wagner-äänille. Ei sellaista voi suunnitella!”

Laulajanura on täynnä sattumia, joihin ei voi ennalta varautua. Heppner muistelee erästä Mestarilaulajien esitystä Lontoon Covent Gardenissa, jossa hänen piti tulla paikkaamaan keskeyttänyttä tenoria. ”Kukaan ei tiennyt, että tulisin tuuraamaan.” Felicity Lott lauloi Evana. Kun Heppner tuli lavalle, Eva ohjauksen mukaisesti ryntäsi syleilemään häntä. ”Repliikin jälkeen Felicity kuiskasi: toitoitoi! Myöhemmässä kohtauksessa olimme lehmuksen alla, ja piilossa yleisöltä hän sanoi hiljaa: hei, minä olen Felicity, hauska tutustua.”

Riskinottoa ja omaperäisyyttä

Tuomarina Heppner on ehtinyt toimia aiemmin vain muutaman kerran. Mirjam Helin -tuomarina toimiminen oli hänestä vastuullinen ja hieman jännittävä tehtävä. ”Onneksi minun ei tarvinnut tehdä päätöksiä yksin, vaan sain työskennellä erittäin kokeneiden tuomareiden, kuten Franzin [Grundheberin] ja Debbien [Voigtin] kanssa”, hän tunnustaa rehellisesti.

Mirjam Helin -tuomaristo ei keskustele keskenään, vaan jatkoonpääsijät valitaan äänestämällä. Heppner oli käytäntöön tyytyväinen. ”Se on vähemmän poliittista. Olen ollut kilpailuissa, joissa voimakas henkilö on johdatellut muita. Toki yllätyksiä tulee: lopullinen lista on yhdistelmä kaikkien tuomareiden mielipiteistä, ja omia valintoja saattaa olla mukana vain pari. Mutta se on demokraattista.”

Heppner tietää, että kilpailumenestys voi olla hyvin pienestä kiinni. ”Joskus näkee, että laulaja on peloissaan tai että hänellä on vain huono päivä. Mutta kun kuulee upean äänen, sitä haluaa kuulla lisää.”

Mistä sitten tunnistaa upean äänen? Heppner sanoo, että ennen kaikkea hän kuulostelee oman kroppansa reaktioita, kylmiä väreitä. ”Usein sanon ihmisille, ettei musiikista tarvitse tietää mitään, pitää vain luottaa tunteisiinsa: tykkääkö, inhoaako, onko välinpitämätön”, hän korostaa. ”Ja tuomareilla on erilaisia makumieltymyksiä.”

Kropan reaktioissa on toki johdonmukaisuuksia: Heppner itse vaikuttuu isoista äänistä, koska niihin hän samastuu. Häntä kiehtoo musikaalisuus. ”Ja riskinotto! Arvostan rohkeita laulajia.”

Ennen kaikkea Heppneriin tekee vaikutuksen rehellisyys ja persoonallisuus: laulaja, joka ei tee mitä käsketään, vaan luo musiikkiin omakohtaisen suhteen. Tämä on tenorista myös menestyksen avain. ”Ei riitä että kuulostaa kivalta; laulaja tarvitsee ainutlaatuisen äänen ja olemuksen erottuakseen”, hän alleviivaa.

Heppnerin mukaan koulutuksen ongelmana on usein tasapäistävyys. Menestyjiä ovat ne, jotka paineista huolimatta onnistuvat säilyttämään yksilöllisyytensä. ”Laulajan on uskallettava laulaa omana itsenään, ei niin kuin joku toinen”, Heppner sanoo. ”Tenoreilla tämä on iso ongelma. Monet matkivat Jonas Kaufmannia. Lopettakaa se! Vain Kaufmann voi laulaa niin, muiden on löydettävä oma tie.”

Heppnerin laulajantie on ohi, mutta matka jatkuu. Hän nauttii lastenlasten kanssa puuhailusta, mutta aikaa ei ole loputtomasti, sillä Heppner työskentelee antaumuksella radiojuontajana. Hän tekee muun muassa ”Backstage with Ben Heppner” -ohjelmaa Kanadan radiossa. Heppnerin tavoite on tehdä oopperaa lähestyttävämmäksi. ”Haluan, että ihmiset tuntisivat olonsa mukavaksi oopperan kanssa ja uskaltaisivat maistella sitä. Minä nautin viinilasillisesta, vaikken tiedä mitään vuosikerroista. Ei oopperastakaan tarvitse tietää voidakseen nauttia siitä.”

Kanadalaisena Heppner tuntee Suomea kohtaan erityistä sympatiaa. ”Suomikin on tällainen 'great white north' [suuri valkea pohjola], ja meillä on paljon yhteistä”, hän myhäilee. Heppneriä ihastuttaa suomalaisten omistautuminen laulamiselle ja vahva laulukulttuuri. ”Mirjam Helin -kilpailukin on osa tätä omistautumista. Vaikkeivät suomalaiset edes menestyisi kilpailussa, se vie suomalaista laulukulttuuria maailmalle”, Heppner uskoo.

Teksti: Auli Särkiö
Kuvat: Heikki Tuuli