Moniääninen baritoni

Miesten sarjan toinen palkinto ja legendaarisen kovatasoiseksi muodostuneen baritonisarjan voitto meni Matija Meićille. 28-vuotias kroatialaisbaritoni piirtyi kilpailua seuranneiden mieliin moni-ilmeisenä ja karismaattisena taiteilijana, joka kanavoi alkuvoimaisen muhevan äänensä milloin liedin vivahteisiin, milloin hehkuvaan bel cantoon.

Oli kuvaavaa, että finaalisuorituksessaan hän yhdisti rohkeasti kaksi täysin vastakkaista tunnelmaa: Sevillan parturin Figaron ikonisen, hupsuttelevan aamutervehdyksen sekä Rodrigon kuolinaarian Don Carlo -oopperasta. Monialaisuudesta ja mukautumiskyvystä kertoi erinomaisesti myös Meićin vavisuttava tulkinta Pylkkäsen ”Pastoraalista”, joka ansaitusti toi hänelle erityispalkinnon parhaan suomalaisen laulun esityksestä.

Pörröpäisen kroatialaisen esiintymisestä hehkui intohimoinen suhde musiikkiin ja sen tekemiseen. Meić kokeekin, että laulajana oleminen merkitsee hänelle ennen kaikkea jatkuvaa luovuutta. ”Musiikissa on koko ajan haaste luoda tekstin ja melodian puitteissa jotakin uutta, rakentaa musiikkiin oma suhde, joka on aina myös kommentti edeltäviin tulkintoihin. On upea tunne, kun oppii kappaleen raamit ja alkaa sitten löytää omia juttuja. Ulkona kävellessäni saatan miettiä, kuinka monella eri tavoin voi sanoa ”vaikene” Pylkkäsen ”Pastoraalin” alussa! Tämä ajaa minua eteenpäin”, Meić kertoo valloittavalla tyylillään.

Luovuus ei kuitenkaan ole hänelle mikään yksityisasia, se on aina myös yhteistyötä. ”Musiikki on luovaa peliä, jossa löydetään uusia asioita yhdessä kollegoiden kanssa”, hän toteaa. Yllykkeet ja ideat virtaavat pianistin, laulajien, kapellimestarin, säveltäjän ja yleisön välillä. Kansainvälisessä Mirjam Helin -laulukilpailussa Meić koki tämän hyvin voimakkaasti erityisesti innostuneen yleisön kautta. Kilpailun taso oli hänelle valtava kannustin. ”Olin hirveän ylpeä, että sain olla osa tätä kilpailijajoukkoa. Tunnen kehittyneeni valtavasti. Minulle merkitsee hyvin paljon, että sain olla paras kahdestatoista baritonista”, hän iloitsee.

Monipuolisuus on kulkenut Meićin mukana koko laulajanuran ajan. Lapsena Zagrebissa hän päätyi puolivahingossa seurakuntansa kirkkokuoroon, myöhemmin gospel-kuoroon, jossa improvisointi ja yhdessä heittäytyminen löivät häneen ison leiman. Silloin alkoivat vakavat lauluopinnot, ääniala nousi bassosta baritoniin ja Meić voitti ensimmäiset kansalliset laulukilpailunsa. Kuorot, kirkkoteokset ja vanha musiikki olivat tärkeitä, ja vähitellen mukaan tuli ooppera. Ensikosketus oli Escamillon aaria oopperakonsertissa, ja Zagrebin oopperatalon koelauluissa heltisi heti paikka kuorossa ja kaksi pientä roolia. Seuraavina vuosina hän lauloi talon lavalla jatkuvasti erilaisia pieniä rooleja. ”Opiskelin Zagrebin akatemiassa mutta kävin silloin tällöin Wienissä Claudia Viscalla, joka on oma Yodani, guruni”, Meić luonnehtii.

Nyt hän opiskelee Wienissä vaihto-oppilaana, mutta valmistumisen jälkeen Meićiä houkuttaa asettua kaupunkiin pysyvästi. ”Minua kiinnostaa melkein kaikki, ooppera, vanha musiikki, lied, nykymusiikki, oratorio, tuntemattomat säveltäjät...tykkään kaivella arkistoja ja editoida itse musiikkia. Rakastan näyttelemistä, joten ooppera on ehkä siksi kuitenkin se pääjuttu. Mutta Wienissä voisin toivottavasti yhdistää tämän kaiken, kaupunki on niin elävä ja täynnä mahdollisuuksia.”

Myös Meićin kihlattu opiskelee Viscan ohjauksessa. ”Hän antaa äänenavausohjeita Skypellä tai tekstailee vinkkejä oopperan pukuhuoneeseen kun esiinnyn”, baritoni kertoo. ”Hän on minulle Jumalan lahja.”

Teksti: Auli Särkiö
Kuvat: Heikki Tuuli