Jorma Silvasti

Savonlinnan oopperajuhlien taiteellinen johtaja, tenori Jorma Silvasti on esiintynyt maailman suurimmissa oopperataloissa mm. Berliinissä, Lontoon Covent Gardenissa, Münchenissä, New Yorkin Metropolitanissa ja Wienin valtionoopperassa. Hän on myös laulanut solistina Savonlinnan Oopperajuhlilla vuodesta 1983 lähtien.

Jorma Silvasti opiskeli Helsingissä ja Frankfurtissa. Hän lauloi Suomen Kansallisoopperan ja Frankfurt am Mainin oopperakuoroissa 1980–1982. Timo Mustakallio -laulukilpailun voitto vuonna 1982 toi mukanaan mahdollisuuden siirtyä laulajan uralle, ja Jorma Silvasti sai ensimmäisen kiinnityksensä Saksaan Krefeld-Mönchengladbachin kaupunginteatteriin. Sen jälkeen hän oli kiinnitettynä Badenin valtionoopperaan Karlsruheen. Vuosina 1991–2014 Jorma Silvasti kuului Suomen Kansallisoopperan solistikuntaan.

Jorma Silvastin kansainvälisen uran alku oli debyytti vuonna 1993 Wienin valtionoopperassa Mozartin Ryöstö Seraljista -oopperassa. Silvasti esiintyi Richard Wagnerin Ring-tetralogian Reininkullan suomalaisella ensi-iltakaudella ja Léoš Janácékin Jenůfassa Lacan roolissa. Näiden myötä hän siirtyi dramaattisempiin rooleihin mm. Logen ja Lentävän hollantilaisen Erikin rooleihin Bayreuthin oopperajuhlilla 1998–1999.

Jorma Silvastin konserttiohjelmistoon kuuluvat J.S. Bachin, Ludwig van Beethovenin, Gustav Mahlerin ja Igor Stravinskyn suurteosten ohella myös nykysäveltäjien teokset. Silvastin viime vuosien tärkeimpiä oopperarooleja ovat olleet mm. Léoš Janácékin Laca (Jenůfa) ja Boris (Katja Kabanova).

Vuonna 2004 Jorma Silvasti sai 2004 parhaan oopperalevytyksen Grammy-palkinnon Léoš Janácékin Jenůfasta, jossa hän lauloi kapellimestari Bernard Haitinkin johdolla Royal Opera Housessa Covent Gardenissa Lontoossa.

Jorma Silvasti on työskennellyt monien kapellimestarien kanssa, mm. James Levinen, Kurt Masurin, Zubin Mehtan, Seiji Ozavan, Sir Antonio Pappanon, Sir Simon Rattlen, Leif Segerstamin, Ulf Söderblomin ja Christian Thielemannin kanssa.

Kansainvälisen Mirjam Helin -laulukilpailun tuomariston puheenjohtajana Jorma Silvasti toimii vuonna 2014 toista kertaa. Hän työskenteli samassa tehtävässä myös edellisessä kilpailussa vuonna 2009.

Takaisin Tuomaristo-sivulle